Ensitreffit alttarilla -Matti kertoo MTV:llä uudesta rakkaudestaan – suhde edennyt pikavauhtia

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa nähty Matti Lepistö kertoo eronsa syistä ja uudesta suhteestaan MTV:n Töllötuomareiden haastattelussa.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjaksossa Matti ja Pauliina vakuuttivat rakastuneen oloisena, että he jatkavat avioliittoa, ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttivat olevan selvillä. Tammikuussa tuli kuitenkin uutinen, että pari on päätynyt eroon.
Nyt Matti kertoo MTV:n Töllötuomareille, ettei mitään tarkkaa ajankohtaa erolle voi sanoa, vaan päätös kypsyi ajan kanssa.
– Syksyllä alkoi tulla niitä ajatuksia, ettei me välttämättä olla niitä oikeita toisillemme. Se oli pitkä prosessi. Me molemmat tehtiin varmasti parhaamme. Mehän käytiin asiantuntija-Hannan (Myllymaa) pariterapiassa monta kertaa. Nähtiin tosi paljon vaivaa, että saadaan käännettyä laiva toiseen suuntaan, mutta sitten lopulta päädyttiin, että parempi jatkaa eri teillä, hän selvittää.
Eroon ei liittynyt hänen mukaansa draamaa, eikä sille ollut mitään tiettyä syytä. Suhde ei vain tuntunut enää oikealta, ja hän mainitsee yhdeksi haasteeksi myös pitkän välimatkan Helsingin ja Oulun välillä.
Myös Pauliina kommentoi aihetta MTV:lle ja sanoo, että nimenomaan välimatka oli iso syy eroon. Välin kulkeminen on kallista ja vie paljon aikaa, ja hän halusi lähettää myös tuotannolle terveiset, että tällainen välimatka pareille on liikaa.
Matti on samoilla linjoilla ja kertoo, että heille saattoi tulla kolmenkin viikon taukoja, etteivät he nähneet toisiaan.
– Sitten sitä saattaa alkaa miettiä, että mullahan on ihan kivaa täällä Helsingissä, ja Pauliinalle ehkä tuli, että on ihan kivaa olla yksin kotona Oulussa.
Ensitreffit-Matti avautuu eron jälkeisestä tilanteestaan: "Deittikutsuja on tullut tosi paljon"

Nykyään Matti ja Pauliina ovat pitäneet etäisyyttä, mutta ovat välillä yhteyksissä käytännön syistäkin. Heidän avioeronsa ei ole vielä tullut virallisesti voimaan.
Matti on kertonut olevansa nyt uudessa parisuhteessa ja olevansa nopea ihastumaan ja rakastumaan. Hän kertoo MTV:llä uuden rakkautensa kohteen olevan myös samanlainen.
– Me voidaan molemmat olla nyt semmosessa ihanassa, nopeasti etenevässä kuplassa.
Matti oli saanut kyseiseltä ihmiseltä Instagramissa viestiä ja ihastui viestin aitouteen ja vilpittömyyteen. Pari oli tavannut pian, ja yhdessä olo tuntui niin helpolta, että yhtäkkiä oli jo yö.
– Hän on eläväinen, ja huokuu aitous, hän kuvailee rakastaan.
Matti miettii, millaista kumppania hän toivoi Ensitreffit alttarilla -tuotannon alussa.
– Nyt musta tuntuu, että itse asiassa mä oon kuvaillut häntä silloin jo keväällä. Hän tuntuu siltä, ketä varten mä olen tehnyt koko vuoden matkaa.