Katso logo

Ensitreffit alttarilla: Matti ilmoittaa tekevänsä suhteessa ison siirron – Pauliina hämmentyy

Ensitreffit alttarilla: Matti ilmoittaa tekevänsä suhteessa ison siirron – Pauliina hämmentyy

Matti ilmoittaa Pauliinan ystävien kuullen yllättävästä päätöksestään.

Mainos
Mainos päättyy

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ollaan siirrytty vaiheeseen, jossa pariskunnat toteuttavat yhteenmuuttosuunnitelmiaan 7. marraskuuta MTV3:lla nähtävässä jaksossa.

Sekä Riia ja Aleksi että Pauliina ja Matti ovat matkustaneet häämatkoiltaan takaisin Suomeen ja yhteisen arjen pariin.

Riia ja Aleksi ovat vuokranneet yhdessä kodin Helsingin Herttoniemestä, sillä Riian remontin alla oleva asunto Malmilla ei ole vielä muuttokunnossa. 

Pauliina ja Matti ovat puolestaan asettuneet kesäksi Pauliinan kotiin Ouluun.

Mainos
Mainos päättyy

Helsingissä normaalisti asustava Matti näyttää asettuneen Pauliinan luokse vaivattomasti.

Ensitreffit-Julia kiusaantuu puolisonsa käytöksestä: "Lopeta!"

Hän on päässyt tapaamaan myös Pauliinan ystäviä, joiden kanssa jutustelu sujuu kevyen oloisesti.

- Matti on sujahtanut minun ystäväporukkaani ihan älyttömän hyvin. Tuntuu, että ihan sama kenet hän tapaa ystävistäni, niin se tulee heti toimeen, Pauliina iloitsee.

Ensitreffit-Matti murtuu häämatkallaan kyyneliin

Pauliina on silminnähden vaivaantunut Matin ilmoituksesta.
Pauliina on silminnähden vaivaantunut Matin ilmoituksesta.

Myös ystävät ovat havainneet Pauliinasta huokuvan onnen.

Mainos
Mainos päättyy

Yhteistä iltaa viettävät poppoo istuskelee Pauliinan kodin olohuoneessa, kun Matti rikkoo yllättäen leppoisan tunnelman erikoisella heitollaan.

- Ajattelin tänään, että voisin tänään siirtää kirjat Ouluun, Matti ilmoittaa.

Heitto saa Pauliinan ilmeen valahtamaan kalpeaksi. Reaktion perusteella katsoja voisi kuvitella, että Matti ei ole keskustellut kirjojen siirtämisestä vielä puolisonsa kanssa.

Ensitreffit-Riia yllättää puolisonsa erikoisella ruokarajoitteella: "Tässä törmätään ongelmaan"

Pauliinan ystävät pitävät ideaa hyvänä, mutta Pauliinan hämmennys loistaa pitkälle hänen kasvoistaan.

- Vähän niin kuin häkellyin siitä, että nyt jo haluaa siirtää kirjat Ouluun, hän myöntää haastattelussa.

Matti toteaa, ettei tilanteessa ole välivaiheita. Hän ei kuitenkaan tunnu huomaavan Pauliinan vaivautuneisuutta ja yritä tiedustella puolisonsa mielipidettä merkittävään elämänmuutokseen.

Mainos
Mainos päättyy

Huomasitko? Kari Kanala sai yllättäen uuden nimen - näin kirkkoherra kommentoi

Matti kertoo siirtävänsä kirjansa Helsingistä Ouluun Pauliinan luokse.
Matti kertoo siirtävänsä kirjansa Helsingistä Ouluun Pauliinan luokse.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Ensitreffit alttarilla: Matti ilmoittaa tekevänsä suhteessa ison siirron – Pauliina hämmentyy