Ensitreffit alttarilla -Janne kiukuttelee ja kiroilee
Ensitreffit alttarilla -Jannen mielestä koirat ovat estäneet häntä lähentymästä Katrin kanssa.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Jannen ja Katrin yhteiselo on ollut vaihtelevaa. Keskusteluyhteys on hyvä, mutta läheisyys on jäänyt lusikassa nukkumisen tasolle. Eri paikkakunnilla asuvan parin yhteinen aika on myös ollut hyvin vähäistä.
MTV Katsomo+:ssa julkaistussa jaksossa juhannuksen vietto mökillä on sujunut vaisuissa tunnelmissa. Varo paljastuksia!
Videoklipillä Katri ja Janne kinastelevat häämatkalla:
Katri kertoo aistineensa juhannuksen aikana Jannessa negatiivisuutta ja tuntee, että tämä on kovin sulkeutunut. Flunssainen Janne myöntää, että hänellä on ollut pinna kireällä, mitä pienetkin kommentit Katrilta ovat voineet lisätä.
Hän antaa esimerkin tilanteesta, jossa Katri oli pyytänyt häntä laittamaan suklaalevyn roskat roskikseen.
– Tuli vaan semmoinen olo, että no v**tu laitapa se sit sinne roskiin, mitä sä mulle siitä kerrot, jos se niin paljon häiritsee. Mun mielestä semmoinen turhaan sanominen joka pikkuasiasta välillä vähän ärsyttää, Janne latelee tuohtuneena.
Katria tuskastuttaa
Janne tuntee, että ei voi olla aivan oma itsensä Katrin kanssa. Katri puolestaan ei halua pilata omaa fiilistään, eikä halua yrittää keskustella asioista tässä tilanteessa syvällisemmin, kun Janne vaikuttaa muutenkin kireältä.
Jannen flunssa on varjostanut juhannuksen viettoa, eikä Katri viitsi mennä miestä ihan lähelle. Janne tuumaa, että olisi voinut Katrin kanssa vaikka muuten lähentyäkin.
– Mutta se on jotenkin sitten jäänyt taka-alalle.
– Varmaan tietysti noi koiratkin vaikuttaa, kun ne on tosi paljon Katrissa kiinni, niin se ehkä vie myös sitä huomiota niihin, hän perustelee.
Katri kuvailee heidän suhdettaan vaikeasti selitettäväksi. Hän tuskailee, ettei Janne innostu mistään, ja keskustelut jäävät lyhyiksi.
Ensitreffit alttarilla torstaisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.
