Ennenkuulumaton tilanne Temppareissa – sinkkunaiset eivät suostu treffeille Elmerin ja Nicon kanssa: "En lähde säälistäkään"

Elmer ja Nico saavat kylmää kyytiä sinkkunaisilta Temptation Islandilla.
Temptation Island Suomen uusimmissa jaksoissa sinkkunaiset Annika, Sofia ja lateksi-Inkku täräyttävät miesten villassa yllättävällä tiedoksiannolla. Jaksot ovat jo katsottavissa Ruutu+:ssa. Juttu sisältää juonipaljastuksia!
Kolme sinkkunaista ilmoittaa jo etukäteen, etteivät suostu sarjaan kuuluville 24 tunnin treffeille varattujen Elmerin tai Nicon kanssa.
Yleensä sarjassa on sinkkujen kesken kuvaannollisesti sanoen tapeltu viimeisille pitkille treffeille pääsystä varattujen kanssa. Valitsematta jääneiden sinkkujen aika Tempparit-talossa nimittäin päättyy, ja he lähtevät kotimatkalle ennen muita.
Sinkkunaiset kertovat asian suoraan etukäteen varatulle mieskaksikolle. Keskustelu sujuu rakentavasti ja yhteisessä ymmärryksessä.
- Kun esimerkiksi kysyttiin, mitä kivaa olette täällä kokeneet, Nico vastasi ettei mitään. Teidän juontamanne seksibileetkin menivät liian pitkälle, Sofia perustelee päätöstään.
Aiemmin nähdyssä jaksossa Nico ja Elmer nöyryyttivät bileissä pidettyjen kisojen osallistujia ja ovat saaneet siitä runsaasti kritiikkiä.
TIS: Elmer ja Nico nöyryyttävät ja itkettävät naisia bileissä: "Se oli ällöttävää, ja minua oksetti"
Elmer pyörtää kaikki puheensa
Nico ja Elmer keskustelevat aiheesta kahdestaan.
- Draama [pahaa mieltä aiheuttaneissa bileissä] oli vain hyvä. Kun Kia ja Krete naisten talossa näkevät, että me vain riitelemme sinkkunaisten kanssa, he ajattelevat, ettei me tehdä täällä mitään. Ja se on Kialle ja Kretelle hyvää viihdettä, Elmer sanoo Nicolle kaksikon puolisoista.
Elmer myös tuumaan Nicolle, että on jo valinnut ehdokkaansa 24 tunnin treffeille ja myhäilee, miten kaikki tulevat yllättymään hänen valinnastaan.
Kun valinnan aika sitten koittaa, Elmer ilmoittaakin vasten aiemmin puhuttua, että haluaa 24 tuntia kestäville treffeille Inkun kanssa. Hän selittää haluavansa vielä selvitellä heidän välisensä kiistat.

Inkku kommentoi kameralle tilannetta ällistyneenä.
- Olin tippua tuolilta! Enkä todellakaan lähde treffeille säälistäkään.
Kaikkien kuullen hän toteaa, ettei lähde pelkän "kontsan" takia treffeille Elmerin kanssa, jonka kanssa sitäpaitsi välit ovat molemmin puolin olleet huonot. Kontsalla hän viittaa sisältöön eli contentiin ja Elmerin puheisiin katsojaluvuista ja tuottamastaan somesisällöstä.
Myöhemmin Elmer kommentoi kameralle, ettei ymmärrä, miksi Inkku ei oikeasti suostunut deiteille.
- Ei se kontentti ollut se syy, miksi halusin deiteille. Hän ei vain halunnut tulla yhtään vastaan, Elmer sanoo kameralle.
Sami Kuronen roustasi TIS-Elmeriä armottomasti: "Pitäisikö katsoa peliin?"
Taustalla toimittaja vastaa:
- Puhuit kuitenkin Nicon kanssa, että se oli syy.
- Ei se ollut se syy. On se vähän voinut olla mielessä, ihan vähän, mutta syy on silti muu.
- Pitääkö puheisiisi suhtautua nyt niin, että sanot yhtä, mutta tarkoitat toista, toimittaja kysyy.
- Ei, ei pidä suhtautua tuolleen, Elmer sanoo vähän tympääntyneenä.
Nicon OnlyFans-eksä saapuu Temptation Islandille - lateksi-Inkku ajaa miehet ilmiriitaan
Inkun kieltäydyttyä Elmer vaihtaakin valintatilaisuudessa taas kantaansa.
- Palaan oikeaan, alkuperäiseen ykkösvalintaani. Smurffiinaan, Elmer sanoo.
Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin. Jaksot ovat katsottavissa myös Ruutu+:ssa edeltävän viikon keskiviikkoaamuna.