Täydellisessä maailmassa Clint Eastwood jatkaisi kuvaamista ikuisesti
On ohjaavia näyttelijöitä ja näyttelijöitä, jotka ovat kokeilleet ohjaamista kerran tai kaksi. Ja sitten on Clint Eastwood, jonka ura kameran molemmin puolin hakee vertaistaan.
Toukokuun lopussa 91 vuotta täyttänyt Eastwood on sukupolvensa viimeisiä pystyssä olevia jättiläisiä, jonka olemuksen tunnistaa vaikka ei olisi nähnyt ainuttakaan Clintin elokuvaa. Eastwood on rakentanut itselleen vuosikymmenten aikana poikkeuksellisen vahvan brändin, jonka kehitystä on tukenut se, ettei Clint ole juurikaan näytellyt muiden ohjaamissa elokuvissa.
Klassisten kovanaamojen esittäjä tunnetaan yksinäisistä ja kovaa oikeaa laitaa kulkevista antisankareista. Toisaalta Eastwood on todistanut pystyvänsä esittämään myös romanttisia ja humoristisia hahmoja sekä rikkinäisiä ja menneisyyttään katuvia miehiä.
Cry Macho kertoo entisestä rodeotähdestä ja ikääntyneestä hevosmiehestä Mike Milosta, joka saa työkeikan ex-pomoltaan. Miken on mentävä Meksikoon ja haettava nuori poika takaisin kotiin alkoholisoituneelta äidiltään. Yllätyksiä täynnä olevalla matkalla Mike saa tilaisuuden siirtää oppinsa pojalle ja löytää sisäinen rauha.
Kyseessä on monella tapaa ympyrän sulkeva tarina Eastwoodin westernpainotteisella uralla. Clint nousi alun perin pinnalle tv-sarjalla Lännen tie, joka vei hänet tähdittämään Sergio Leonen kuuluisaa dollaritrilogiaa 1964-1966. Spagettiklassikot tekivät Eastwoodista genren supertähden myös Yhdysvalloissa, jossa Clint esiintyi 1960- ja 70-lukujen taitteessa useissa laatulänkkäreissä. Näistä merkittävin on Don Siegelin ohjaama Korpraali McB (1971), joka inspiroi Eastwoodia siirtymään itse kameran taakse.
Eastwood aloitti ohjaamisen psykotrillerillä Yön painajainen (1971), joka valmistui Korpraali McB:n ja Siegelin poliisiklassikon Likainen Harry (1971) välissä. Viimeksi mainittu räjäytti pankin ja antoi Eastwoodille lisää valtaa näyttelijänä sekä ohjaaja-tuottajana.
Clint oli perustanut Malpaso-tuotantoyhtiönsä jo 1968 kyllästyttyään suurten studioiden törsäilyyn. Malpason kurinalaisista tuotantotavoista muodostui synonyymi Clintin omalle ohjaustyylille, joka tunnetaan minimaalisesta määrästä ottoja ja kuvausten valmistumisesta ajallaan ja alle budjetin.
Eastwood todisti jo varhain hallitsevansa ohjaajana useita lajityyppejä, kuten draaman (Breezy) ja toiminnan (Tehtävä Alpeilla), mutta ampui ensimmäisen napakymppinsä juuri westernillä. Lainsuojaton (1976) oli käänteentekevä saavutus, synkkä sisällissodan aikainen kostodraama, joka kuuluu 70-luvun väkivaltaisten vastakulttuurilänkkäreiden kärkeen.
Lainsuojaton toi Clintille maineen oikeana ja vakavasti otettavana ohjaajana, ei vain Hollywood-tähtenä, joka tykkää joskus puuhastella kameran takana. Kesti kuitenkin lähes kymmenen vuotta ennen kuin Eastwood ylsi ohjaajana samalle tasolle.
Kalpea ratsastaja (1985) on modernisoitu versio Etäisten laaksojen miehestä (1953) sekä Clintin paluu myyttiseen mies ilman nimeä -hahmoonsa. Elokuva syvensi myös ranskalaisten rakkautta Eastwoodiin, joka kutsuttiin ensi kertaa Cannesin kilpasarjaan. Sinne pääsivät myös hieno Charlie Parker -elämäkerta Bird (1988) sekä Valkoinen metsästäjä, musta sydän (1990), jossa Clint esittää löyhästi ohjaaja John Hustoniin pohjaavaa hahmoa.
Ohjattuaan 15 pitkää elokuvaa kahden vuosikymmenen aikana Eastwood nousi suurten mestareiden luokkaan Armottomalla (1992). Myytin vanhasta lännestä lopullisesti rikkova mestariteos toi Eastwoodille parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscarit sekä uran ensimmäisen näyttelijäehdokkuuden.
Clint oli itsekin tajunnut Armottoman erityisyyden, sillä se on ainoa elokuva, joka on omistettu hänen ohjaajaoppi-isilleen Sergio Leonelle ja Don Siegelille. Armottoman menestys inspiroi Eastwoodia kokeilemaan rajojaan ohjaajana yhä rohkeammin, jonka seurauksena valmistui kaksi upeaa teosta, Kevin Costnerin tähdittämä ajojahtidraama Täydellinen maailma (1993) ja Clintin ja Meryl Streepin pääosittama Hiljaiset sillat (1995). Varsinkin viimeksi mainittu yllätti todistamalla Clintin kyvyt koskettavan rakkausdraaman kertojana.
Eastwoodin parhaat elokuvat tällä vuosisadalla valmistuivat perätysten. Menneisyyden ote (2003) on Sean Pennin Oscar-suorituksella aateloitu rikosdraama, jossa isien synnit, lapsen kuolema ja ystävyyden petos muodostavat Bostonin kaduilla kehittyvän kreikkalaisen tragedian. Neljällä Oscarilla palkittu Million Dollar Baby (2004) on puolestaan täydellinen tuhkimotarina, jossa nuoren naisnyrkkeilijän ja tämän konkarivalmentajan ystävyydestä muodostuu yksi kaikkien aikojen koskettavimmista altavastaajakuvauksista.
Perätysten kuvatut Isimme liput ja Kirjeitä Iwo Jimalta (2006) tarkastelivat uudesta näkökulmasta toisen maailmansodan ongelmallista historiaa. Gran Torinossa (2008) Clint lähetti puolestaan jäähyväiset elokuvapersoonalleen yhdistämällä samaan rooliin ikonisimmat koviksensa Harry Callahanista lähtien. Yllättäen rooli ei jäänytkään viimeiseksi, vaan Clint on palannut kameran eteen vielä kolmesti Cry Macho mukaan lukien, muun muassa esittämään 90-vuotiasta huumekuskia elokuvassa The Mule (2018).
Kuinka monta elokuvaa Eastwoodilla on enää tässä vaiheessa jäljellä, on lopulta keskeinen kysymys. Se jää nähtäväksi, mutta täydellisessä maailmassa Clint jatkaisi kuvaamista ikuisesti.