Elokuvan kuvaukset määrättiin tauolle näyttelijän ylipainon vuoksi

Tuottajat eivät olleet tyytyväisiä näyttelijävalintoihin.
Näyttelijä Steve Carellin ja ohjaaja Judd Apatowin jutustelusta syntyi idea elokuvaan 40 v ja neitsyt (2005).
Steve esittää siinä keski-ikäistä Andy Stitzeriä, joka ei ole päässyt nauttimaan seksin iloista. Kaksikko Judd ja Steve käsikirjoittivat elokuvan, vaikkakin Steve otti pääroolinäyttelijänä valtuudet improvisoida useita kohtauksiaan.
Lipputuloja elokuva keräsi maailmanlaajuisesti yli 177 miljoonaa dollaria.
Näyttelijä lopetti syömisen
Steve laihdutti rooliaan varten yli 13 kiloa. Ajatuksena oli, että hoikkuus korostaisi Andyn jääneen ilman seksikokemuksia sosiaalisen kömpelyytensä ja ujoutensa, ei ulkonäkönsä vuoksi.
Toisin oli sivurooliesittäjällä Paul Ruddilla, joka nähtiin Andyn kaverina Davidina. Ohjaaja kannusti näyttelijää nostamaan painoaan ennen kuvauksia, koska uskoi pulskan hahmon hauskemmaksi.
Kuvausten kannalta ohjaajan määräys lihotuskuurista oli virhe, sillä tuotantoyhtiö Universal Pictures oli päinvastaista mieltä. Tilanne kärjistyi siten, että kuvaukset jouduttiin keskeyttämään ja laittamaan tauolle Paulin lihavuuden vuoksi.

Näyttelijälle annettiin 48 tuntia aikaa hankkiutua eroon turvotuksestaan.
– Paul aloitti dieetin. Hän kirjaimellisesti lopetti syömisen, ohjaajan vaimo, näyttelijä Leslie Mann on paljastanut.
Tarkkasilmäiset katsojat saattavat huomata, että elokuvan alussa Paul on tuhdimmassa kunnossa verrattuna leffan loppukohtauksiin.
Musikaalikohtauksesta sairaalaan
Universal Pictures ei myöskään ollut tyytyväinen Steve Carelliin. Tuottajien silmissä hän muistutti enemmän sarjamurhaajaa kuin seksin puutteessa elävää keski-ikäistä. Tässä kuitenkin joustettiin eikä leffan päätähti mennyt vaihtoon.
Kuvauksissa koettiin monenmoista muutakin sekoilua.
Mieleenpainuvin kohtaus lienee Steven rintakarvojen vahaus. Tätä ei ollut käsikirjoituksessa, vaan tilanne oli improvisoitu ja näyttelijän naamalla nähty tuska aito. Kivun määrän tajuttuaan Steve ei ollut lainkaan vakuuttunut, että impro oli järkevä päähänpisto.

Elokuvan musikaalikohtaus kuvattiin ulkona 37 asteen helteessä. Näyttelijä Jonah Hill sai tanssiessa vakavan lämpöhalvauksen, ja hänet kiidätettiin kameroiden edestä sairaalahoitoon.
40 ja neitsyt nähdään TV5:lla maanantaina 12. elokuuta klo 22.55.