Elokuva-arvostelu: Antero Varovainen ja Onnenkivi käsittelee hienosti aikuisen maailmaa lapsen silmin

Antero Varovainen ja Onnenkivi onnistuu tavoitteessaan. Mielikuvituksen voimalla pieni Julius pyrkii ymmärtämään muuttuvaa maailmaa ympärillään.
Lasten elokuva Antero Varovainen ja Onnenkivi saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 13. lokakuuta.
Antero Varovainen ja Onnenkivi ****
Tampereella asuva Julius (Emil Paloniemi) viettää viimeistä kesää ennen alakoulun alkamista. Vilkkaan mielikuvituksen omaava poika rakastaa sarjakuvia ja vampyyreja. Ne tuntuvat täyttävän lapsen mielen. Kaiken lisäksi vanhemmatkaan eivät osaa kommunikoida. Julius löytääkin vanhan hylätyn talon ja tutustuu talon omistajaan, Antero Varovaiseen (Mikko Nousiainen), joka on vampyyri. Pian parivaljakko alkaa valmistaa Onnenkiveä.
Arto Halosen ohjaama elokuva pitää otteessaan myös aikuisen muutamaa hidastempoista ja yhtä laulukohtausta lukuun ottamatta. Osa tunteista, joita elokuvan aikana nähdään, ovat käsin kosketeltavissa. Tanssikohtaukset ja laulut vievät tarinaa hyvin eteenpäin.
Teemat, kuten mielikuvitus, muutokset ja ystävyys korostuvat erityisesti noissa kohtauksissa. Lapsen mielikuvituksen ihmeellisyys tuodaan hienosti valkokankaalle, kun nuori poika yrittää selvitä muutosten alla. Elokuva jättää katsojan pohtimaan, mikä olikaan totta ja mikä mielikuvitusta.

Kantavana voimana ovat Mikko Nousiainen, Emil Paloniemi ja Luna Huotari. Nousiainen loistaa degeneroituneena vampyyriina, joka saa säikkykohtauksia. 9-vuotias Paloniemi eläytyy uteliaan pojan rooliin ensiluokkaisesti. Eritoten Nousiaisen ja Paloniemen dynamiikka ansaitsee aplodit, se on mutkatonta ja uskottavaa.
12-vuotias Huotari puolestaan on mestari ilmeissä ja eleissä, joilla hän tuo esiteinin mielialoja näkyviin. Nämä nuoret näyttelijät ovat ensikertaa elokuvarooleissa ja suoriutuvat tehtävästä upeasti. Elokuva kantaa loppuun saakka ja käsittelee hienosti aikuisen maailmaa lapsen silmin.
Antero Varovainen ja Onnenkivi elokuvateattereissa 13. lokakuuta alkaen.