Eero Ritala paljastaa: Näin niukka rahoitus vaikutti Onnela-sarjan tuotantoon

Solsidan-komediaan perustuvassa Onnela -sarjassa kuvitteellisessa Poutaniemessä eletään keskiluokkaista unelmaa – tai painajaista – jo viidettä kertaa.
MTV-alkuperäissarjan Onnelan viidennen kauden jaksot vievät katsojat jälleen Poutaniemeen. Elämä Poutanimessä on näennäisesti idyllistä, mutta lähemmin tarkasteltuna perheiden arki onkin yhtä hyrskynmyrskyä.
Eero Ritalan näyttelemä Antti Hyvärinen Saara-vaimoineen (Elena Leeve) ajautuu arjen yllättävien haasteiden keskellä hykerryttäviin ja kiusallisiin tilanteisiin.
– Tämä kausi on edeltäjäänsä ehdottomasti hauskempi, Eero kertoo.
– Olemme tunteneet Elenan kanssa jo lukion ensimmäiseltä luokalta lähtien, ja ennestäänkin tehty paljon töitä yhdessä. Oli erittäin helppoa jatkaa työskentelyä yhdessä tämänkin sarjan parissa, hän jatkaa.
Viides kausi alkaa Antin ja Saaran lapsen 5-vuotissyntymäpäiväjuhlista. Pari ei ole ihan samoilla linjoilla siitä, miten juhlat tulisi hoitaa. Kauden aikana elämä tarjoilee heille aurinkoisia päiviä, mutta onnea varjostaa Saaran urapaineet näyttelijänä, ja Anttia huolettaa heidän omakotitalonsa tontin arvo.
– Antin vaimo Saara hakee uuttaa roolia. Kauden aikana nähdään koekuvauksiin harjoittelua, ja olikin hauska näytellä ihmistä, joka ei ymmärrä siitä maailmasta juuri mitään, Eero muistelee kuvauksia.
Onnelan muutkin perheet löytävät itsensä elämän aallokoista. Meten (Anna-Maija Tuokko) ja Markuksen (Max Forsman) kotona kuohuu. Mette on näet kyllästynyt olemaan kotiäitinä ja haluaa kokeilla rahkeitaan kauneushoitolayrittäjänä. Tämä järisyttää sen verran parin tasapainoa, että apuun tarvitaan pariterapeutti. Titta (Pirjo Heikkilä) ja Jorma (Santtu Karvonen) löytävät myös itsensä hulvattomista tilanteista.

Oma tyyli edellä
Onnela pohjautuu ruotsalaiseen Solsidan-sarjaan. Kyseisessä sarjassa Felix Herngren näyttelee hahmoa, johon Eeron rooli perustuu. Vaikka tarinat mukailevat toisiaan, Jussi-palkitulla näyttelijällä työntekoon pätee minä olen minä -filosofia.
– Pyrin välttämään Solsidanin katsomista ennen Onnelan kuvauksia. Teen roolin omalla tyylilläni. Jälkikäteen saatan katsoa mielenkiinnosta Ruotsin versiosta saman kauden, jotta näen miten tietyt asiat on siellä tehty.
– Nykyisin tämänkaltaiset tuotannot täytyy tehdä nopealla tahdilla rahoituksen vuoksi. Meillä hallitus leikkaa lähes jokaiselta alalta. Esimerkiksi, kun vertaa Ruotsiin, siellä he voivat ottaa useamman oton. Onnelan työryhmässä on kuitenkin pysynyt koko ajan hyvä tekemisen meininki yllä ja olemme nauttineet tekemisestä.
Eero tullaan näkemään muun muassa paljon Venla-palkintoja pokanneessa viihdeohjelmassa, jonka nimeä hän ei vielä voi paljastaa. Lisäksi Melkein Mensasta on kuvattu uusi kausi.
– Melkein Mensaa on kuvattu jo 80 jaksoa yhteensä. Se on ihan pimeää, mutta hauskaa, ja sähköiskuja on kyllä tullut otettua vastaan.
– Olen myös viettänyt aikaa kotona 10-kuukautisen vauvan kanssa.

Eero Ritala tunnustaa keski-ikäistyneensä: ”En kestä aikani tuhlaamista”
Onnelan viides kausi on katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella 23. marraskuuta alkaen. 10-osaista sarjaa julkaistaan kahden jakson viikkotahdilla.