Duudsonien äärimmäinen tempaus saa perheen äidin katumaan: ”Miksi kutsuin teidät kylään?”
Duudsonit eivät vieraskoreudesta piittaa Lohjan vierailullaan.
Duudsonit tuli taloon -ohjelmassa autetaan lohjalaista Siljamäen perhettä, joka toivoo, että poika Jim viettäisi vähemmän aikaa huoneessaan pelaten. Jakso esitetään Nelosella keskiviikkona 4. lokakuuta.
Erityisesti Anu-äitiä pelottaa se, että hänen poikansa syrjäytyisi. Koulussa ja jalkapalloharrastuksessa kavereita on, mutta vapaa-aika menee silti paljolti kotona pelaamiseen. Duudsonit arvelevat, ettei tilanne riipu vain Jimistä itsestään.
– Pelaaks sun iskä sun kaa koskaan futista? Jukka Hildén kysyy.
– Ei. Ois se välillä kiva. Ei se oikein haluu lähtee vapaa-aikana talosta mihinkään, eikä se koskaan jaksa tehdä mitään, Jim kertoo.
Perheen äiti on sitä mieltä, että Jimin huoneen oven saisi teljetä ketjuilla, ettei poika pääsisi pelaamaan.
Vanhemmat pöyristyvät, kun kotiin palatessa heitä odottaakin kasa lautoja oman makuuhuoneen ovessa. Neljän lapsen perheen nuorimpia tilanne huvittaa, mutta äidin hermot ovat kireällä.
– Tällä hetkellä ihan päällimmäinen tunne on, että miksi laitoin hakemuksen. Miksi kutsuin teidät kylään tänne? Anu kommentoi.
– Jos me vanhemmat ei ymmärretä lasten harrastuksia, on vaikea tukea niitä ja antaa positiivista palautetta. Siksi täällä tarvitaan silmien avaamista vanhempien suuntaan. Uskon, että se kokonaisuus alkaa hahmottua eri tavalla ja ehkäpä myös sinne pelaamisen tilalle tulee välillä jotain muutakin, HP tuumii.
– Tää nyt näyttää vähän siltä, että meissä on jotain vikaa. Tuossa on tuo peili, että ehkä siihen pitäisi katsoa sitten, perheen äiti pohtii miehelleen Ilkalle.
Duudsonit tuli taloon Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin.
