Dokumentti: Hurjat teoriat vellovat brittiagentti Gareth Williamsin kuoleman ympärillä – pieleen menneitä seksileikkejä vai venäläiset tappajat?

Ava-kanavalla 14.8. esitettävä The Body in the Bag -dokumentti pyrkii selvittämään tapausta.
Walesilainen matemaatikko Gareth Williams toimi Ison-Britannian salaisen palvelun alaisuudessa koodinpurkajana. Williams löydettiin vuonna 2010 Lontoon-kodistaan kuolleena.
Williamsin mädäntymistilassa ollut alaston ruumis oli isossa kassissa, joka puolestaan oli asunnon kylpyammeessa. Williamsin ruumis löydettiin 23. elokuuta. Poliisitutkimuksissa päädyttiin siihen tulokseen, että kuolema oli tapahtunut noin viikkoa aiemmin.
Paljon muuta tutkimuksissa ei sitten saatukaan selville, sillä Williamsin kuolema on yhä mysteeri. Teoriat ovat vaihdelleet salamurhasta pieleen menneisiin seksileikkeihin.
Poliisin tietojen mukaan Williams oli vieraillut useilla netin bondage- eli sitomisleikkisivustoilla. Tämä synnytti tulkintavaihtoehdon, että Williams olisi vapaaehtoisesti mennyt kassiin, ja lopulta jokin olisi mennyt pahasti pieleen.
Kuolemansyyntutkijan raportissa kuitenkin arvioitiin, että Williamsin kuolema oli ”epäluonnollinen ja siihen luultavasti liittyi rikollista toimintaa”. Raportin mukaan Williams oli luultavasti hengissä, kun hän joutui kassiin ja kuoli sen sisällä hapenpuutteeseen.
Vuonna 2015 entinen KBG-agentti Boris Karpichkov väitti Daily Mirrorin haastattelussa, että Williamsin murhan takana olisi ollut Venäjän ulkomaantiedustelupalvelu SVR. Karpichkovin tietojen mukaan SVR oli yrittänyt kiristää Williamsin kaksoisagentiksi. Karpichkov kertoi SVR :n tappaneen Williamsin panemalla tämän korvaan salaa myrkkyä.
Brittiläinen The Body in the Bag -dokumentti esittelee laajemmin Williamsin kuolemaan liittyneitä tutkintoja ja erilaisia tulkintoja asioiden kulusta. Ohjelma on valmistunut vuonna 2022.
Doc: The Body in the Bag Ava-kanavalla maanantaina 14. elokuuta kello 22.30. Uusinta lauantaina 19. elokuuta.
Korjattu 15.8. klo 12.30 Venäjän ulkomaantiedustelupalvelu SVR:ksi.