Katso logo

Disneyn lapsitähdet kasvoivat aikuisiksi - näin heille kävi aikuisuudessa

Disneyn lapsitähdet kasvoivat aikuisiksi - näin heille kävi aikuisuudessa
Cole Sprouse, Dylan Sprouse

Disneyn lapsitähtenä saavutettu menestys siivittää myös aikuisuudessa.

Mainos
Mainos päättyy

Lukuisat Disneyn lapsitähtinä uransa aloittaneet lapset ovat lyöneet läpi Hollywoodissa myös aikuisina. 

Lapsitähdet olivat olennainen osa monien lapsuutta, mutta missä he ovat nyt? 

Zendaya on yksi Hollywoodin kuumimmista nimistä.
Zendaya on yksi Hollywoodin kuumimmista nimistä.

Zendaya

Lopetettuaan Disney Channelin tähtenä vuonna 2018 Zendaya siirtyi tuottamaan ja tähdittämään hittisarjaksi yltänyttä Euphoriaa, joka toi hänelle niin ikään Emmy-palkinnon.

Mainos
Mainos päättyy

 Zendaya ei ole julkaissut soolomusiikkia vuoden 2013 jälkeen, mutta hänen laulutaitonsa pääsivät oikeuksiinsa The Greatest Showman -elokuvassa. Sittemmin hän on esiintynyt lukuisissa rooleissa, jotka sisältävät isoja tuotantoja kuten Dyyni ja Spider-Man: No way home

Zendaya vaikuttaa myös muotimaailmassa Valentino-kampanjansa ja Lancômen kanssa tehdyn yhteistyön myötä.

Miley Cyrus takoo menestystä järisyttävällä tahdilla.
Miley Cyrus takoo menestystä järisyttävällä tahdilla.

Miley Cyrus

Hannah Montana -sarjasta ja elokuvasta julkisuuteen ponnahtanut Miley Cyrus etsi pitkään omaa tietään ja paikkaansa Disney-tähteyden jälkeen. Matkaan kuuluivat lukuisat kohut niin huumeiden, parisuhteiden kuin tyylillisten välivaiheiden kautta. 

Nykyään Miley tunnetaan ennen kaikkea maailman menestyvimpinä artisteina, jonka tuoreimpiin saavutuksiin kuuluu Flowers-hitin menestys listoilla viikosta toiseen. 

Mainos
Mainos päättyy

Miley on myös ennättänyt näytellä muun muassa Black Mirror -sarjassa. Hän on julkaissut neljä albumia, joista tuorein ja rockvivahteisin Plastic Hearts -albumi ilmestyi vuonna 2020.

 

Dylan (vas.) ja Cole Sprouse (oik.) viihtyvät tv-alalla edelleen.
Dylan (vas.) ja Cole Sprouse (oik.) viihtyvät tv-alalla edelleen.

Dylan ja Cole Sprouse

Zackin ja Codyn viiden tähden elämää -tähdet Dylan ja Cole Sprouse viettivät muutaman vuoden poissa parrasvaloista Disney-uransa jälkeen. Veljekset valmistuivat New Yorkin yliopistosta vuonna 2015, ja pian sen jälkeen Cole pääsi tähdittämään pääroolissa Riverdale-teinidraamaa. 

Sillä välin Dylan aloitti oman keikkailunsa Brooklynissa ja on sittemmin palannut valkokankaalle After We Collided -elokuvassa. Lisäksi Dylan tunnetaan innokkaana simaharrastajana, ja hän on perustanut oman panimonsa.

Selena Gomez on noussut erityisessä Instagramissa yhdeksi maailman seuratuimmista henkilöistä.
Selena Gomez on noussut erityisessä Instagramissa yhdeksi maailman seuratuimmista henkilöistä.
Mainos
Mainos päättyy

Selena Gomez

Selena Gomez aloitti uransa Disneyn sarjassa Waverly Placen Velhot -sarjassa vuonna 2007. Erityisesti Instagramissa supertähtenä loistava Selena on saavuttanut mainetta laulajana, näyttelijänä ja yrittäjänä. Hän on julkaissut viisi studioalbumia, ja toimii tuottajana-näyttelijänä mysteerisarja Only Murders in the Buildingissa yhdessä Steve Martinin ja Martin Shortinkanssa. 

Uran lisäksi Selena muistetaan teinivuosien suhteestaan poptähti Justin Bieberin kanssa. Tähti on puhunut avoimesti sairastavansa lupusta, joka on  pääasiassa naisilla esiintyvä reumasairauksiin kuuluva autoimmuunitauti.

Raven-Symone työskentelee edelleen tunnetuimman roolinsa parissa Raven Baxterina.
Raven-Symone työskentelee edelleen tunnetuimman roolinsa parissa Raven Baxterina.

Raven-Symoné

That's So Raven ja Cheetah Girls -tähti Raven-Symoné oli yksi Disney Channelin alkuaikojen suurimmista tähdistä. Ura on poikinut sittemmin elokuvarooleja ja The View -keskusteluohjelman juontajuuden. Näyttelijä muistetaan kuitenkin parhaiten ikonisesta Raven Baxterin roolistaan, johon hän palasi Disneyn Raven's Home -sarjassa. Ohjelman viides kausi sai ensi-iltansa maaliskuussa 2022. 

Hän avioitui vuonna 2020 pitkäaikaisen kumppaninsa Miranda Madayn kanssa.

Demi Lovato oli menettää henkensä huumeille vuonna 2018, mutta sittemmin elämässä on auennut rauhallisempi luku.
Demi Lovato oli menettää henkensä huumeille vuonna 2018, mutta sittemmin elämässä on auennut rauhallisempi luku.

Demi Lovato

Demi Lovaton uran ensiaskeleet tapahtuivat vuonna 2007 Tavataan välkkärillä -sarjan myötä, mutta tähteyteen hän nousi vuonna 2008 esiinnyttyään suosituissa Camp Rock -elokuvissa. Elokuvien jälkeen hän jättäytyi näyttelemisestä taka-alalle keskittyäkseen ensisijaisesti musiikkiuraansa. Päätös selkeästi kannatti, sillä artistin lukuisat hitit kuten Heart Attack ja Cool For the Summer ovat pyörineet vuosien ajan Top 100 -listoilla.

Menestyksen hinta on kuitenkin ollut kova, sillä artisti on paininut vakavan päihdeongelman kanssa. Vuonna 2018 tähti sai sydänkohtauksen ja kolme sairauskohtausta huumeiden yliannostuksen vuoksi. Sittemmin tähti vakuuttaa päässeensä kuiville ja elävänsä tasaisempaa elämää.

 

Uraäitinä viihtyvä Hilary Duff on edelleen paparazzien tähtäimessä.
Uraäitinä viihtyvä Hilary Duff on edelleen paparazzien tähtäimessä.

Hilary Duff

Hilary Duffin musiikkiura ei jatkunut Lizzie McGuire -päiviä pidemmälle, mutta hänen näyttelijäuransa on sittemmin puhjennut kukkaansa. Hilary tuottaa ja näyttelee parhaillaan suositussa How I Met Your Father -sarjassa, joka on jatkoa kriitikoiden ylistämälle How I Met Your Mother -sarjalle. 

Hilary on esiintynyt useissa ohjelmissa ja elokuvissa vuosien varrella kuten Younger ja Gossip Girl. Hän oli naimisissa Mike Comrien kanssa 2010-2016. Vuonna 2019 tähti avioitui Matthew Konan kanssa ja hänestä on tullut myös kolmen lapsen äiti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan