Diilissä nähdään useampi julkisuudesta tuttu - mukana Tiktok-tähti ja räppärin tyttöystävä

Diilin 4. kausi alkaa Nelosella 15. tammikuuta. Mukana on tavallisten tallaajien lisäksi julkisuudesta tuttuja henkilöitä.
Diilin neljännen kauden kilpailijat julkistettiin keskiviikkona 29. marraskuuta. 16 kilpailijan joukossa on myös muutama, joille julkisuus on jo ennestään tuttua tavalla tai toisella.
Vuonna 2020 keittiömestari Miki Puikkonen kilpaili MasterChef Suomi -ohjelmassa, joten Diili on miehen toinen tosi-tv-sarja.

Yrittäjänä toimiva Vili Viljakainen tunnetaan Tiktok-palvelusta, jossa hänellä on lähes 200 000 seuraajaa. Vilin videot koostuvat huumorista, joka kolahtaa lukuisiin suomalaisiin. Mies on muun muassa tehnyt videon siitä, kuinka paljon vessassa asioinnilla voi työpäivän aikana tienata.

Media-alan yrittäjä Elias "Mäksä "Mäkinen on puolestaan kerännyt nimeä Tiktokissa julkaisemalla humoristista sisältöä. Hänellä on palvelussa noin 25 000 seuraajaa. Videot ovat keränneet yhteensä yli 1,3 miljoonaa tykkäystä.

Sandra Rinta-Panttila ei ole tiedettävästi esiintynyt julkisuudessa aikaisemmin, mutta hänet on tunnettu räppäri Uniikin tyttöystävänä. Pari on pitänyt yhtä jo useamman vuoden ja julkaissut lukuisia yhteiskuvia sosiaalisessa mediassa.

Diili Nelosella ja Ruudussa 15.1. alkaen