Katso logo

Diili-putoaja paljastui ennen aikojaan: ”Mä näin mun nimen paperissa”

Diili-putoaja paljastui ennen aikojaan: ”Mä näin mun nimen paperissa”
Kilpailijat, promo

Diilistä potkut saanut Essi Paltamaa kertoo kokemuksestaan Diili-podcastissa.

Mainos
Mainos päättyy

Diilin uusimmassa jaksossa potkut sai projektinjohtajana pop up -kauppatehtävässä Tarmo-joukkueessa toiminut Essi Paltamaa. Monet kilpakumppaneista olivat käänteestä yllättyneitä, sillä he pitivät Essiä jopa voittajasuosikkina.

Essi pohtii Diili-podcastissa, että tiimin olisi tehtävässä pitänyt miettiä kohderyhmää tarkemmin ja arvioida, ketkä liikkuvat kauppakeskuksessa arkipäivisin keskellä päivää. Toinen joukkue saikin pop up -kauppansa menestymään suuntaamalla sen lastensa kanssa liikkuville äideille.

Häviön jälkeen oli vuorossa tiukka johtoryhmä, jossa Essi sai kuulla kunniansa Jaajo Linnonmaalta, koska hän meinasi nimetä pudotusuhan alle Jaajon mielestä väärän henkilön, Joseph Youssefin.

– Onhan johtoryhmä aina jännittävä tilanne, mutta sairaalla tavalla myös nautin niistä. Myös ehkä siitä mun viimeiseksi jääneestä johtoryhmästä, koska se oli eka kerta, kun mä koin, että saan palautetta. Ja sitä varten mä Diilissä olin, että mä saan palautetta ja tuun haastaa itseäni ja kasvamaan, Essi sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

Jaajo Linnonmaalta poikkeuksellisen raju purkaus – tämä kilpailija sai lähteä Diilistä

Tarmo-joukkueeseen jäivät Essin lähdettyä Jose, Mäksä, Miki ja Jessi.
Tarmo-joukkueeseen jäivät Essin lähdettyä Jose, Mäksä, Miki ja Jessi.

– Mä en muista siitä hirveän paljon, se menee tosi nopeasti, vaikka siellä olevinaan tapahtuu paljon ja puhutaan paljon. Aika paljon menee yli hilseen sen kaiken jännityksen takia.

Essi kertoo tienneensä tilanteessa jo ennen Jaajon antamia potkuja, että hänellä on tällä kertaa lähtö edessä.

– Mä näin mun nimen Jaajon paperissa, koska istuin suoraan hänen edessään, ja tajusin kyllä, mitä on tapahtumassa. Hyväksyin sen jo ennen kuin se tapahtui.

Diili Nelosella ja Ruudussa maanantaisin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan