Dekkarikuningatar Camilla Läckbergin uusi aluevaltaus: Minusta tuli tosi-tv-tähti!

Ruotsalainen dekkarikuningattareksi kutsuttu Camilla Läckberg, 47, on luonut näyttävän uran kirjallisuuden ulkopuolella. Hänen kirjoittamistaan Fjällbacka-kirjoista on tehty tv-elokuvia, ja Camilla on käsikirjoittanut omia elokuvia ja tv-sarjoja, muun muassa Viaplay-palvelussa nähtävän Onnenlahti-draamasarjan.
– On kiinnostavaa nähdä kirjojeni hahmot elävinä. Olen ollut tyytyväinen lopputuloksiin. Kirjailijana on hyväksyttävä, että kaikkea kirjassa olevaa ei saa mahdutettua kokonaisuuksiin. Kohtauksista luopuminen on vaikeaa, mutta on vain muistettava, että kokonaisuus on erilainen. Se ei ole enää kirja, se on elokuva, Camilla kertoo Katsolle.
Camillan kirjoittama Glacier-elokuva löytyy suoratoistopalvelu Viaplaysta.
– Työskentelin tiiviisti elokuvan kuvauspaikalla ensimmäiset viikot. Haluan olla mahdollisimman paljon mukana kaikessa.
Vaikka Camilla on Ruotsissa superjulkkis, hän ei ota elämäänsä liian vakavasti.
– Olen näyttänyt takapuoleni Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Minulla ei ole filttereitä. Sosiaalisessa mediassa olen hyvin samanlainen kuin lähipiirini kanssa. Tietysti on asioita, joita en jaa koko maailmalle.
Camilla on mukana tosi-tv-sarjassa, jossa seurataan viiden menestyneen ruotsalaisen yrittäjänaisen elämää.
– Siinä yksityiselämäni on entistä enemmän esillä. Sarja ei ole kuitenkaan samanlainen kuin esimerkiksi Beverly Hillsin täydelliset naiset, koska me todella teemme töitä. Emme myöskään tappele, koska pidämme toisistamme oikeasti, hän naurahtaa.
Kirjailija ei lähtisi Beverly Hillsin täydellisten naisten kaltaiseen draamantäyteiseen tosi-tv-sarjaan.
– Tylsistyisin siinä maailmassa kuoliaaksi. Tykkään käydä ostoksilla välillä, mutta en pystyisi tekemään sitä koko ajan. En myöskään pidä riitelystä, joten minut potkittaisiin nopeasti ulos sarjasta.
Camillan uusin teos Mentalisti nousi välittömästi Suomen myydyimpien kirjojen kärkipaikalle. Teos on Camillan ja ruotsalaisen mentalistin Henrik Fexeusin yhteistyön tulos.
– Meistä kumpikaan ei tykkää tehdä töitä muiden kanssa. Pohdimme pari kuukautta, miten etenemme, koska emme halunneet riskeerata ystävyyttämme. Päätimme, että mikäli projekti alkaisi vaikuttaa ystävyyteemme, valitsemme mieluummin ystävyyden.
Mentalisti on uuden trilogian ensimmäinen osa, jossa mentalisti Vincent Walder ja poliisi Mina Dabiri selvittävät brutaalien murhien sarjaa. Kirjan alku on aiheuttanut lukijoissa voimakkaita reaktioita, ja kuuleman mukaan osa lukijoista on jopa oksentanut.
– Alku on todella brutaali. Meillä oli siitä kaksi versiota, joista toisessa rikos tapahtuu anonyymille henkilölle. Lopullisessa versiossa loimme uhrista todellisen hahmon. Sen ansiosta kokonaisuus on entistä julmempi, koska lukija on ehtinyt luoda yhteyden häneen.
Julkisuus ja menestys eivät määrittele Camillan elämää. Omien sanojensa mukaan hän ei ajattele menestystään juuri koskaan.
– Elämäni ei ole julkkismaailmassa. Minulla on neljä lasta, mikä tarkoittaa sitä, että elämässäni on paljon samoja arkisia asioita kuin muillakin. En ajattele kuuluisuutta koskaan.
Camillan lapsista vanhin on 19 ja nuorin viisi. Kirjailija elää kiireistä uranaisen elämää, ja hän haluaa lastensa näkevän elämästään myös sen puolen.
Tätä mieltä kriitikot ovat Sinkkuelämää-jatkosarjasta: "Lukiolainen olisi voinut kirjoittaa tämän"
– Lapseni ovat olleet mukana kirjojeni markkinointimatkoilla ja palavereissa. Urani on merkittävä osa elämääni, ja haluan lasteni näkevän myös sen puolen. Haluan heidän tuntevan minut läpikotaisin.
Etenkin uusien kirjojen markkinointivaihe on tarkkaan aikataulutettua, ja silloin Camilla on kotona normaalia harvemmin.
– Olen ollut paljon poissa, mutta kun olen kotona perheeni kanssa, olen todella heidän kanssaan.
Camilla Läckbergin Fjällbackan murhat -kirjasarjasta on tehty televisioelokuvasarja. Jaksot kestävät noin 90 minuuttia, ja kaksi niistä on näytetty elokuvateatterissa. 12 jaksosta kuusi on näytetty Suomessa.
Elokuvasarja saanee jatkoa, sillä Camilla on aloittanut uuden Fjällbacka-kirjan kirjoittamisen.
– Teos on vasta alkuvaiheessa, mutta se on yksi uusimmista projekteistani.
Camillan työ on noteerattu myös Hollywoodissa, ja hänen Kultahäkki- ja Hopeasiivet-kirjoistaan on kirjoitettu tv-sarja.
Myös Camillan uusinta teosta, jännäritrilogian aloittanutta Mentalistia kaavaillaan tv-elokuvaksi tai -sarjaksi.
– Olen puhunut siitä alusta asti, koska kokonaisuus on niin visuaalinen. Saattaa olla, että joitain neuvotteluja on jo käyty. Kertoisin enemmän, mutta joutuisin tappamaan sinut, Camilla heittää pilke silmäkulmassa.
Onnenlahti Elisa Viihde Viaplay