Katso logo

Daniel Craig palasi mestarietsivän rooliin – ketteräliikkeinen Glass Onion viihdyttää vaikka ei ole tarinaltaan edeltäjänsä veroinen mysteeripalapeli

Glass Onion
Mainos
Mainos päättyy

Netflix julkaisi perjantaina yhden koko vuoden odotetuimmista elokuvistaan Glass Onion, jossa vuoden 2019 Veitset esiin -dekkarissa esitelty salapoliisi Benoit Blanc jatkaa tutkimuksiaan.

Suomessa elokuvaa ei nähty teattereissa, mutta Yhdysvalloissa ja muissa isoimmissa elokuvamaissa Netflix päästi sen viikoksi valkokankaille ennen suoratoistojulkaisua. Elokuvaa oli selvästi odotettu, sillä Glass Onion keräsi lyhyellä teatterikierroksellaan pelkästään Yhdysvalloissa yli 13 miljoonan dollarin lipputulot.

Verkossa elokuvaa striimattiin ensimmäisen kolmen päivän aikana yli 82 miljoonaa tuntia, kertoo Netflix. Tulos nostaa Glass Onionin suoratoistopalvelun historian kuudenneksi suosituimmaksi ensi-illaksi elokuvien Red Notice, Don’t Look Up, The Adam Project, The Gray Man ja The Unforgivable jälkeen.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnsonin kynäilemässä tarinassa Daniel Craigin esittämä Benoit Blanc saa kutsun liittyä elonmuskmaisen teknomiljardöörin, Miles Bronin (Edward Norton), järjestämälle murhamysteeriviikonlopulle. Cluedomaiset bileet järjestetään Bronin vanhan kantabaarin Glass Onion mukaan nimetyllä yksityissaarella Kreikassa, jonne on kutsuttu miehen lähin ystäväpiiri.

Mainos
Mainos päättyy

Kirjava porukka koostuu niin muoti-ikoneista, poliitikoista kuin somevaikuttajista, jotka ovat kaikki taloudellisesti riippuvaisia Bronista. Paikalle saapuu myös Milesin alkuperäinen liikekumppani Andi Brand (Janelle Monáe), joka menetti aikanaan osuutensa yhtiöstä Bronin ketkuilun vuoksi. Niinpä sopivia epäiltyjä riittää, kun yksi vieraista menettää oikeasti henkensä.

Glass Onion

Johnson osaa edelleen kuljettaa juonta ketterästi ja vetää maton katsojan jalkojen alta nautittavalla ajoituksella. Glass Onionin tarina ei ole lopulta kuitenkaan yhtä nokkela ja monisyinen kuin alkuperäisessä Veitset esiin -dekkarissa. Tämä johtuu myös hahmogalleriasta, jonka jäsenistä osa on joko sietämättömän keinotekoisia tai yksinkertaisesti liian pinnallisia herättääkseen mielenkiintoa.

Craigin työskentelyä pääroolissa on kuitenkin jälleen ilo seurata. Tuntuu, että entinen James Bond on ottanut Blancin omakseen jalostamalla tämän maneereista itselleen sopivan version. Craig ei yritä liikaa, vaan luo sympaattisen etsivän, josta löytyy itseironista kepeyttä sekä partaveitsenterävää päättelykykyä sopivassa mittasuhteessa.

Glass Onion

Daniel Craigin joutsenlaulu James Bondina oli tuskien taival

Glass Onion tuskin jää viimeiseksi lajissaan, sillä sekä Johnson että Craig ovat ilmaisseet halukkuutensa tehdä lisää Benoit Blanc -dekkareita. Ainakin kolmas elokuva on tulossa, sillä Johnson ja Netflix solmivat siitä kehittelysopimuksen Glass Onionin kauppojen yhteydessä.

Mainos
Mainos päättyy

Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri. Jännitys. O: Rian Johnson. N: Daniel Craig, Edward Norton, Janelle Monáe, Dave Bautista, Kate Hudson, Kathryn Hahn, Leslie Odom Jr.
(Glass Onion: A Knives Out Mystery, USA 2022). 139 min. Netflix

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan