Ben Affleck palaa toimintahitin odotetussa jatko-osassa

Perjantaina 25. huhtikuuta saavat ensi-iltansa The Accountant 2, June and John ja Until Dawn.
Gavin O’Connorin (Warrior) ohjaama, Ozark-sarjan luoneen Bill Dubuquen käsikirjoittama ja Ben Affleckin tähdittämä The Accountant oli yksi vuoden 2016 yllätyshiteistä. Aidosti kekseliäs ja kihelmöivä toimintatrilleri kertoo aspergerin oireyhtymän omaavasta Wolffista, joka toimii kirjanpitäjänä eräille maailman vaarallisimmista rikollisjärjestöistä.
Matemaattisen neroutensa lisäksi sotilasisän koulima Wolff on kävelevä tappokone, joka ryhtyy suojelemaan erään asiakkaansa tähtäimeen joutuvaa viatonta naista.
Saman ydinryhmän tekemässä jatko-osassa Wolff saa vastaansa entistä häijymmän vihollisen, jonka päihittämiseen hän pestaa avuksi etääntyneen palkkatappajaveljensä Braxin (Jon Bernthal). O’Connor on vahvistanut, että tekeillä on vielä kolmas elokuva.
June and John on ranskalaisen ohjaajalegenda Luc Bessonin salaiseksi kutsuttu projekti, joka kuvattiin koronasulun aikana Los Angelesissa vuonna 2020. Vasta nyt julkaistava elokuva kertoo yksitoikkoista elämää viettävästä Johnista (Luke Stanton Eddy), jonka elämä muuttuu hänen tavattuaan elinvoimaisen ja pelottoman Junen (Matilda Price). Kännykkäkameralla kuvattua pikku budjetin jännäridraamaa on kuvailtu Bessonin paluuksi juurilleen.

Until Dawn on samannimiseen videopeliin pohjaava kauhuleffa, jossa kadonnutta siskoaan etsivä Clover (Ella Rubin) joutuu ystävineen saman murhaajan uhriksi kerta toisensa jälkeen. Aikaluupista on selvittävä ennen aamunkoittoa tai viimeisin kuolema jää pysyväksi.
Viikon ensi-iltoihin kuuluu myös keskiviikkona 30. huhtikuuta julkaistava Thunderbolts*. Toimintaseikkailussa masentunut salamurhaaja Yelena Belova (Florence Pugh) lyöttäytyy yhteen Marvel-universumin muiden hylkiöiden kanssa. Näihin kuuluvat muun muassa Bucky Barnes (Sebastian Stan), Red Guardian (David Harbour) ja Taskmaster (Olga Kurylenko).