BB-Jasmiina voi tienata 5 000 euroa yhdellä somepäivityksellä: ”Vit**tais mennä kauppaan silleen, että en voi ostaa mitä haluan”

Sinkut paljaana -ohjelman kolmannessa jaksossa vuoden 2021 BB-voittaja Jasmiina Yilzid kertoo rehellisesti rahankäytöstään.
Sinkut
paljaana -ohjelman neljännellä kaudella keskitytään erityisesti rahaan ja
statukseen. Kolmannessa jaksossa paljaat kasvonsa paljastaa Big Brotherista ja
Selviytyjät Suomesta tuttu Jasmiina ”Jassu” Yildiz. Nykyisin hänet tunnetaan muun
muassa Nikotellen-podcastista, jota hän juontaa yhdessä Niko Saarisen kanssa.
Yrittäjänä toimiva Jasmiina joutui itsenäistymään aikaisin.
– Meillä oli kotona tosi vaikeat perhesuhteet, meillä oli paljon alkoholia ja väkivaltaisuutta, Jasmiina kertoo.
– Koin, että oli paras päätös muuttaa omilleen. Ja niin se kyllä olikin, hän jatkaa.
16-vuotiaana kotoa muuttanut Jasmiina kerrytti huomaamattaan itselleen velkataakan, joka oli pahimmillaan noin 15 000 euroa. Hän kuittasi lopullisesti velkansa vuonna 2021 Big Brotherista voittamillaan rahoilla. Pian ohjelmaan osallistumisen jälkeen hän alkoi tehdä rahaa sosiaalisella medialla. Hän on saattanut saada yhdellä Instagram-päivityksellä 5 000 euroa.
Vaikka realityohjelma ei Jasmiinan mukaan ole oikotie onneen, hän tienaa nykyisin kymmenen kertaa enemmän kuin peruspalkkatöissä. Hän kertoo, että nykyisin hänen ei tarvitse suunnitella arkea ja hän pystyy tekemään asioita spontaanisti. Hän kertoo rakastavansa rahaa.
– Kyllä mua vit**tais mennä kauppaan silleen, että en voi ostaa mitä haluan. Raha mahdollistaa parempitasoista elämää, Jasmiina sanoo.
– Raha ei ole elämässä tärkein juttu, mutta kyllä se on korkealla. Tykkään tehdä sitä ja käyttää sitä, hän ynnää.

Nainen yrittää muistuttaa itseään siitä, että sama, joka kuluu puolessatoista kuukaudessa, riitti ennen neljän kuukauden menoihin.
– En halua, että musta tulee kusipää, Jasmiina pohtii.
Sinkut paljaana: BB-Sofia avautuu seksityöstään – "Joskus siitä tulee todella paha mieli"
Menestyvä nainen on valmis lähtemään treffeille ilman meikkiä. Hän viihtyy muutenkin ilman meikittä. Edes perunasäkkiin verrattava asu ei häntä harmita.
– Kumppanilla pitäisi olla sellainen ok rahatilanne. Jos me haluamme mennä kauppaan, kylpylään tai ostaa äkkilähtö niin meillä on varaa tehdä se. En ajattele, että pitäisi olla superpaljon rahaa, hän ynnää.
Sinkut paljaana -ohjelman kaikki jaksot Yle Areenassa. TV2-kanavalla tiistaisin.