Barbie-elokuva on nyt katsottavissa kotona! Tiesitkö nämä yllättävät faktat jättihittistä?
Syksyn puhutuin elokuva Barbie on saapunut perjantaina 15. joulukuuta katsottavaksi HBO Maxille.
Barbie on ollut maailmanlaajuinen menestys ja rikkonut kaikki ennätykset elokuvateattereissa samalla, kun pinkinpunainen ilmiö on vallannut syksyn 2023 aikana koko maailman. Nyt se jatkaa voittokulkuaan suoratoistopalvelussa.
-Idea Barbie-aiheisesta live-elokuvasta keksittiin jo 1980-luvulla,
ja siitä julkaistiin tuolloin jo synopsis. Sen takana oli yhdysvaltalainen
elokuvayhtiö Cannon Films, joka keskittyi tuottamaan ja levittämään pienen
budjetin elokuvia ja lopetti toimintansa 1990-luvulla.
-Seuraavaksi Barbie-elokuvaa pyöritteli Universal vuonna 2009. Se siirtyi vuonna 2014 Sonylle, mutta vieläkään projekti ei lähtenyt lentoon. Sonyn optio päättyi 2018, jolloin Warner Bros. kaappasi sen itselleen.
-Barbieta ei alun alkaen pitänyt näytellä Margot Robbie. Ensin rooliin valittiin Amy Schumer, joka kuitenkin jätti projektin taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. Seuraavaksi Anne Hathawayta kaavailtiin Barbieksi, mutta sekään ei toteutunut.
Amy Schumer valittiin ensin Barbien rooliin – oli ihmisten mielestä liian ruma ja lihava
-Margot Robbiella oli lopulta iso rooli elokuvan valmistumisessa. Hän oli yksi sen tuottajista ja kauppasi sen alun alkaen Warnerille itse.
-Nähtyään elokuvan Pikku naisia Robbie halusi Barbien käsikirjoittajaksi Greta Gerwigin. Gerwig ei muitta mutkitta suostunut, sillä hänellä oli muita töitä ja hän halusi työskennellä yhdessä elämänkumppaninsa Noah Baumbachin kanssa. Lopulta hän kirjoitti elokuvan Noahin kanssa ja myös ohjasi sen.
-Gerwig toivoi saavansa elokuvaan mukaan suosikkinäyttelijänsä Timothee Chalamet’n ja Saoirse Ronanin, mutta kumpikaan ei ollut saatavilla. Robbie puolestaan olisi halunnut Barbien rooliin Gal Gadotin, mutta tämäkään ei päässyt.
-Alanin roolia tarjottiin ensin Jonathan Groffille, mutta hän kieltäytyi. Roolissa nähdään Michael Cera.
-Kenin rooliin olivat tarjolla Bowen Yang, Dan Levy ja Ben Platt, mutta heitä ei elokuvassa lopulta nähty.
-America Ferreran näyttelemän Glorian aviomiehen roolissa nähdään American oikea aviomies Ryan Piers Williams.
-Gerwig otti elokuvan visuaaliseen ihmeeseen inspiraatiota 1950-luvun musikaalikomediasta An American in Paris ja Tim Burtonin komediasta Pee-ween suuri seikkailu (1985).
-Elokuvan lavasteissa käytetty pinkin sävy on tarkkaan valittu Pantone 219. Sävyä oli tuotantovaikeuksien vuoksi tarjolla vain rajattu määrä, ja kaikki varastossa ollut tavara otettiin käyttöön Barbielandiin.
-Joihinkin elokuvassa nähtyihin Barbien asuihin on otettu mallia oikeista, nukkejen päällä olleista vaatteista. Esimerkiksi Barbien ja Kenin cowboy-vaatteet ja rullaluisteluasut olivat nukeilla yllä 1990-luvulla.
Margot Robbielta täystyrmäys Barbie-jatko-osalle - näin ohjaaja kommentoi
-Moni odotti, että Aqua-yhtyeen Barbie Girl -hitti soisi elokuvassa, mutta Mattelin ja Aquan levy-yhtiön vanha oikeuskiista lienee vaikuttanut asiaan. Vuonna 2002 Mattel haastoi levy-yhtiön oikeuteen tekijäoikeusrikkomuksesta. Mattelin mielestä Barbie Girl myös esitti nuken seksiobjektina ja blondina bimbona. Oikeusjuttu kuitenkin kuivui kokoon. Barbie-elokuvassa kuullaan kuitenkin Nicky Minajin ja Ice Spicen kappale Barbie World, jossa sämplätään Barbie Girliä. Aquan kappaleen tekijät mainitaankin kappaleen kirjoittajina.
-Greta Gerwig halusi elokuvaan vanhat kappaleet, Indigo Girlsin Closer to Fine ja Matchbox Twentyn Push, jotka molemmat nousivat uuteen suosioon leffan myötä.
-Barbie-elokuvan markkinointibudjetti oli giganttimainen 150 miljoonaa dollaria. Toisin sanoen se maksoi enemmän kuin koko elokuvan tekeminen, jonka budjetti oli 145 miljoonaa dollaria.
-Elokuva herätti närää joissakin maissa, ja sen esittäminen kiellettiin muun muassa Vietnamissa, Algeriassa, Libanonissa ja Kuwaitissa. Jotkut maat näkivät, ettei elokuva noudata heidän uskonnollisia ja kulttuurillisia uskomuksiaan ja se tuo esiin homoseksuaalisuutta ja muita länsimaisia ”poikkeavuuksia”, joita he eivät hyväksy. Vietnam taas suuttui, koska he tulkitsevat elokuvassa esitettävän kartan näyttävän kiistellyn merirajan Kiinan kanssa.
-Barbien suosio rikkoi kaikki ennätykset. Se tuotti Pohjois-Amerikassa yli 800 miljoonaa dollaria ja maailmanlaajuisesti yli 1,4 miljardia dollaria. Barbie nousi kaikkien aikojen katsotuimmaksi live-komediaksi lyöden Yksin kotona -elokuvan edellisen ennätyksen. Suomessakin Barbie on vuoden katsotuin elokuva. Sen on nähnyt teattereissa noin 678 000 katsojaa.
Barbie-tähdet Margot Robbie ja Ryan Gosling jälleen yhdessä – luvassa täysin toisenlainen projekti
-Elokuvalle odotetaan palkintosadetta ensi vuonna, mutta isojen gaalojen ehdokkuuksista ei ole vielä tietoa. Pienempiä palkintoja ja ehdokkuuksia on jo tullut, myös musiikkirintamalla. Grammy-gaalassa Barbielle läväytettiin peräti 12 ehdokkuutta.
-Greta Gerwigin elämän Barbie muutti lopullisesti. Hänestä tuli kertaheitolla Hollywoodin ykkösohjaaja. Tulevaisuudessa hänen nähdään tuskin enää tekevän pieniä draamaelokuvia. Seuraavaksi hän kirjoittaa ja ohjaa kaksi Narnian tarina -elokuvaa.
Lähde: Yardbarker
