Arto Nyberg muistelee mieleenpainuvaa hetkeä urallaan – värjötteli seitsemän tuntia tuulikaapissa Conan O’Brienia kytäten

Arto Nybergin keskusteluohjelma täyttää 20 vuotta.
Arto Nybergin keskusteluohjelma on yksi suomalaisen televisiohistorian pitkäaikaisemmista ohjelmista. Suosikkiohjelma täyttää nyt 20 vuotta, ja juhlalähetys nähdään sunnuntaina 10. maaliskuuta. Siinä on mukana aivan ensimmäisessä jaksossakin vieraillut Pirkka-Pekka Petelius.
– Nyt on vähän samanlainen tilanne kuin silloinkin, että Pirkka-Pekka ei ole vähään aikaan antanut juurikaan haastatteluita. Ajattelimme, että kysytään miestä piruuttaan mukaan, ja hänhän suostui, Arto kertoo.
Artolla ei ole 20 vuoden takaisesta aloitusjaksosta juurikaan tarkkoja muistikuvia. Muutenkaan hän kertomansa mukaan ole harrastanut menneiden muistelua, vaan pyrkinyt aina pitämään katseen tulevassa.
– Kyllä me varmasti Pirkka-Pekankin kanssa muistelemme hieman sitä vuosien takaista lähetystä, mutta enemmän on tarkoitus käsitellä tulevaa. Pirkka-Pekkahan oli eduskunnassa ollessaan tulevaisuusvaliokunnassa ja siellä he käsittelivät muun muassa tekoälyyn liittyviä juttuja. Ja tässä juhlalähetyksessähän on luvassa myös tekoälyn haastattelu!
Arto Nyberg antaa tilaa näkökulmille: Ohjelmani ei ole tuomioistuin
Arto korostaakin, että hänen ohjelmassaan on aina ollut niin sanottujen julkkisten lisäksi myös esimerkiksi tiedealan vieraita. Ensimmäisessä jaksossakin vieraili avaruustutkija Sini Merikallio.
– Mukana on mielenkiintoisia hahmoja muualtakin kuin viihteen ja kulttuurin alueelta. Ja kyllähän tieteen popularisointi kuuluu jokaisen journalistin tehtäväkenttään, Arto linjaa.
– Toisaalta mukana on ollut kolme Suomen presidenttiä. Kyllä sekin jotain kertoo ohjelmasta. Mutta ehkä tässä vuosien saatossa on painavimmin huomannut sen, että me kaikki olemme aika samanlaisia, oli titteli sitten mikä hyvänsä. Sinällään en haluakaan arvottaa vieraitani paremmuusjärjestykseen, Arto painottaa.
Kenties kuuluisin Arto Nybergin vieras on silti ollut amerikkalainen talk show -isäntä ja mediapersoona Conan O’Brien, joka vieraili Suomessa helmikuussa 2006.
– Saimme selville, että hän on viikonlopun yli Suomessa. Conanin ohjelma tuli silloin Suomessa naapurikanavan puolelta ja laitoimme aluksi sitä kautta haastattelupyyntöä omaan sunnuntain suoraan lähetykseemme, Arto muistelee.
– Sitten ajattelin, että ei se pyyntö mene kuitenkaan perille tuota kautta. Tuumin, että lähden itse lentokentälle vastaan, annan Conanille DVD:n ohjelmastani ja pyydän vieraaksi.

Paikalla oli kuitenkin noin pari tuhatta ihmistä lehdistöstä tavallisiin ihmisiin, eikä Arto päässyt heti maailmantähden juttusille.
– Hytisin varmaan 6–7 tuntia lentokentällä odottamassa Conania. Kaikki muut olivat jo lähteneet, mutta tiesin, että Conan joukkoineen on vielä kentän VIP-puolella. Jäin tuulikaappiin kyttäämään ja sanoin itselleni, etten lähde täältä ennen kuin asia on hoidettu, Arto muistelee.
Lopulta Conan purjehtikin kyttäyspaikan ohi, ja Arto sai esiteltyä itsensä ja ohjelmansa ja välitettyä kutsun jatko-ohjeineen. Conankin tuntui innostuvan.
– Sieltä ei kuitenkaan kuulunut mitään ja tuli sunnuntai. Kaikki vieraani oli jo buukattu, kunnes puoleltapäivin tuli tieto, että Conan tuleekin lähetykseen! Äkkiä vaatteet päälle ja Pasilaan kirjoittamaan haastattelua, Arto muistelee nauraen.
– Kumpikin teki saman tyyppistä ohjelmaa, mutta olimme kyllä täysin janan vastakkaisilta laidoilta. Conan esimerkiksi paukahti Pasilaan mukanaan ryhmä, jossa oli toistakymmentä ihmistä, ja mukana oli koko ajan myös kuvausryhmä.
– Ja kun kävin myöhemmin vierailulla hänen ohjelmansa kulissien takana USA:ssa, niin siellä oli 14 käsikirjoittajaa, ja Conan oli lähetyksen tähti. Me taas koostamme lähetyksemme kolmen hengen tiimissä, ja haastateltavat on se tärkein juttu, en minä.
Arto Nyberg TV1:llä sunnuntaisin kello 18.45.