Katso logo

Arman Alizad kohtasi kuolleen äitinsä hengen – kertoo nyt, mitä tilanteessa tapahtui: ”Kaikki tunteet tulivat pintaan”

arman
Mainos
Mainos päättyy

Arman ja viimeinen ristiretki -ohjelman uudella kaudella kattoteemana on se, miten vanha maailma kohtaa uuden. Käsittelyssä ovat perinteet, uskomukset ja tavat, joita yritetään sovittaa uuteen aikaan. Arman Alizad on käynyt tutustumassa esimerkiksi valaanpyyntiin, tutkinut farmimurhia Etelä-Afrikassa ja mustaa magiaa Romaniassa.

Arman Alizad käsittelee ohjelmassaan kauhistuttavia lapsimurhia: ”Kyse on kidutuksesta”

Uuden kauden avausjaksossa Arman sukeltaa elämänsä henkilökohtaisimpaan aiheeseen, kun hän matkustaa Meksikoon seuraamaan Kuolleiden päivää.

Matkalla hän tapaa maya-shamaanin, joka kertoo pystyvänsä luomaa yhteyden henkimaailmaan. Jaksossa Arman pääsee kohtaamaan äitinsä Aidan hengen. Aida kuoli syöpään vuonna 2006.

arman
Mainos
Mainos päättyy

– Minulla ei ole mitään tajua, mitä tilanteessa tapahtui. Sinä hetkenä en keskittynyt universumissa mihinkään muuhun kuin yhteisiin muistoihimme. Se oli tunteiden vuoristorata. Itkin, ja kaikki tunteet tulivat pintaan, Arman kuvailee.

Arman Alizad kohtaa ohjelmassaan kuolleen äitinsä hengen shamaanirituaalissa: ”Mä en pystynyt käymään äitini haudalla 10 vuoteen”

Arman ja viimeinen ristiretki -kauden kuvaaminen oli tällä kertaa poikkeuksellisen pitkä prosessi. Valmistelu aloitettiin vuonna 2018, ja seuraavana keväänä kuvattiin ensimmäiset jaksot Färsaarilla. 

– Helmi–maaliskuun vaihteessa vuonna 2020 palasimme Uudesta-Seelannista. Kun kone laskeutui Helsinkiin, uutiset huusivat, että maailma menee kiinni koronan takia. Meni käytännössä pari vuotta ennen kuin pääsimme kiinni jonkinlaiseen normaaliin, Arman päivittelee.

Arman ja viimeinen ristiretki tunnetaan sarjana, jossa sattuu ja tapahtuu. 
– Tällä kertaa vältyttiin vaaratilanteita. Olemme kuitenkin aina sellaisissa olosuhteissa, että kaikkea voi tapahtua. Kun ollaan valtamerellä, jengialueilla tai viidakossa, asiat voivat mennä pieleen. Meidän reissumme eivät ole mitään ihan tavallisia pakettimatkoja turistikohteisiin. Ikinä ei voi tietää.

Arman ja viimeinen ristiretki tiistaisin Ruutu+-palvelussa 7.6. 

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan