Antti Holma esittää julkisen anteeksipyynnön Pihla Viitalalle: "Hävettää niin paljon"

Näyttelijä myöntää olleensa uudessa podcastissaan ilkeä ja pahansuopa.
Antti Holmalta starttasi viime viikolla uusi podcast Antti Holman elokuvakerho, jossa keskiössä ovat näyttelijän omat suosikkielokuvat.
Keskiviikkona (21.8.) julkaistiin Podme-palvelussa podcastin toinen jakso, jonka varsinaisena teemana olivat elokuvat Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä (1993) ja Lainahöyhenissä (1996). Ennen kuin Antti pääsi varsinaiseen aiheeseen, lanseerasi hän podcastinsa uuden ohjelmaosion Antin anteeksipyyntönurkan.
Käytännössä tämä tarkoitti, että näyttelijä esitti julkisen anteeksipyynnön kollegalleen, näyttelijä Pihla Viitalalle.
Edellisessä jaksossa Antti muisteli Pihlan aikoinaan antaneen haastattelun, jossa hän kertoi lapsensa estäneen hänen Hollywood-haaveensa. Päälle Antti nauroi, ettei haluaisi olla myöhemmin kyseinen lapsi läpikäymässä äitinsä lehtileikearkistoa.
Pihlaan ja hänen lapseensa kohdistuneen perättömän heiton ei alun perin ollut tarkoitus olla jaksossa, mutta näyttelijä intoutui improvisoimaan.
– Aivan kuin olisin puhunut jostain kaukaisesta Kardashianista enkä ihmisestä ollenkaan. Ja vieläpä ihmisestä, jonka tunnen. Siksi tämmöinen ilkeä, vittumainen ja pahansuopa kommentti olisi kuulunut leikkauspöydän lattian asemesta viimeiseen viemäriin eikä varsinkaan linjoille, Antti tunnustaa.
"Minulla ei ole oikeutta"
Tosiasia on, että Pihla on aikoinaan kokenut Yhdysvaltain tuotantojen puolelta painostusta perhekysymyksissä, minkä Anttikin kuittaa ahdistavaksi ja vääräksi.
– Minulla ei ole oikeutta tämmöisen perusteella keksiä päästäni otsikkoa ja liittää se kahden oikean ihmisen elämään. Kaikkein häpeällisintä tässä on, että puhuin äidistä ja lapsesta, ja lapset pitää jättää rauhaan, Antti pahoittelee.
– Olen lukenut Saara Turusen kirjan Hyeenan päivät ja ajatellut, miten kovilla äidit ovat. Ja sitten teen jotain tämmöistä vittumaista ja ilkeätä. Ja ihan turhaan, hän jatkaa.

Anteeksipyynnössään Antti korostaa, ettei hänellä ole mitään Pihlaa tai tämän työtä vastaan.
– Anteeksi Pihla ja Pihlan perhe. Anteeksi kaikki äidit ja lapset. Ja anteeksi muutkin kuulijat, että joudutte tällaista anteeksipyyntöä kuuntelemaan, koska minun perseenreikäsuuni ei pysy kontrollissa. Minua hävettää niin paljon, että keuhkojen välissä on karvainen pallo, Antti pahoittelee.
Antti Holman elokuvakerho on kuunneltavissa Podme-palvelussa. Uusi jakso joka keskiviikko.