Katso logo

Anniina Valtosella iski ikävä

Anniina Valtosella iski ikävä
20230120, Helsinki. Kultainen Venla Gaala 2023.Kuvassa Anniina Valtonen.

Anniina Valtonen palasi keskiviikkona sääkarttojen ääreen. Nyt suosikkimeteorologi kertoo, kuinka töihin paluu on sujunut.

Mainos
Mainos päättyy

Anniina Valtonen palasi takaisin Yle Uutisten säähän parin vuoden tauon jälkeen keskiviikkona 21. toukokuuta.

Video: Anniina Valtonen fiilistelee punaisella matolla. 

Nyt rakastettu meteorologi kertoo Instagramissa, kuinka työ on lähtenyt parin vuoden tauon jälkeen käyntiin.

Mainos
Mainos päättyy

 Anniina kertoo olleensa torstaina 22.5. ensimmäistä kertaa iltavuorossa. Hän myöntää aloituksen tuntuneen hieman kankealta. Päivä oli ollut kiireinen, koska Anniina kertoo olleensa hidas tekemään vuoron työtehtävät tauon jälkeen.

– Se on jännä, miten mieli on unohtanut, mutta keho muistaa. Kädet liikkuivat näppäimistöllä ja liikuttivat hiirtä varmoin ottein tietäen, missä on mitäkin. En välttämättä pystyisi kertomaan toiselle, miten joku asia tehdään, mutta onneksi lihasmuisti muisti tarvittavan. Sain kaiken tehtyä onneksi ajallaan.

Ikävä iski 

Anniina seuraa työssään paljon kelloa, sillä hänellä on deadlineja pitkin päivään. Suosikkimeteorologi myöntää, että kelloa katsellessa ajatus kääntyi myös hänen lapseensa. Anniina sai esikoislapsensa puolisonsa kanssa joulukuussa 2023.

– Kelloa seuratessani myhäilin kun mietin, mitä lapseni puuhaa hoidossa, nyt hän on päikkäreillä, nyt hän syö välipalaa, nyt hän on ulkoilemassa, Anniina kirjoittaa.

Mainos
Mainos päättyy

Työn lomassa Anniinan iski ikävä. Anniina kertoo, että iltavuoron vuoksi hän ei ennätä nähdä lastansa vasta kuin aamulla, sillä tämä on jo nukkumassa.

– Hetkellä jolloin mieheni haki hänet hoidosta, minuun iski ikävä. Tajusin, että lapseni on nukkumassa, kun pääsen töistä kotiin. Tämä ei ole eka kerta, kun hän on kotiin tullessani jo nukkumassa, mutta se ei tee tilanteesta yhtään helpompaa. Onneksi aamulla saan taas herätä siihen, kun kuuluu huuto ”äiti” ja heti perään ”kakkuja!”, Anniina kirjoittaa haikeasti.

Erikoinen ilmiö 

TV-katsojat ovat ottaneet Anniinan avoimin sylin takaisin sääkartoille. Moni iloitsee, kun näkee Anniinan jälleen uutislähetysten päätteeksi lukemassa sääkarttoja.

– Mukavaa ja todella mielenkiintoista nähdä sinut jälleen sääkartoilla. Eläydyt niin hyvin, että se vie jopa minut mukanaan, Instagramissa kirjoitetaan.

Mainos
Mainos päättyy

Anniinan paluu sääkarttojen eteen on nostanut esiin myös hupaisan ilmiön. Hänen kaksi seuraajaansa julkaisi videon koiristaan, jotka tapittavat Anniinan sääkarttojen lukua keskittyneenä. Koiran omistaja kertoo päivityksessään, että koiran lempiohjelma on nimenomaan Ylen sää.

– Kylläpä koirat seuraavat säätä, Anniina kirjoittaa nauruhymiöiden kera Instagramissa.

Anniina juonsi viimeisen lähetyksensä Puoli seitsemän -ohjelmassa perjantaina 16.5. Ylen muutosneuvotteluiden vuoksi ohjelman perjantain lähetys, jota Anniina juonsi, korvataan viikon parhailla paloilla. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan