Amazing Race -voittajat paljastavat tuotannon säännöt – alkoholikielto, rajoitettu puhelimen käyttö

Amazing Race Suomi -kilpailu huipentui finaalijaksoon lauantaina 16. joulukuuta. Finaalissa käytiin tiukka kisa kolmen parin kesken. Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder, Tuukka ja Sami Ritokoski sekä Janne Lehtonen ja Robin Hendry matkasivat vajaan neljän viikon aikana 11 kaupungissa, seitsemässä maassa ja viidellä saarella. Finaalijakso päättyi Helsinkiin, jossa Mari ja Kaisa pokkasivat voiton ja 30 000 euroa.

– Muistan, kun nousimme portaita Velodromille ja totesimme, että miten tässä näin kävi. Voitto tuli ehkä meille itsellekin yllätyksenä, koska vain suoritimme tehtäviä. Sitten tajusimme, että tässä sitä nyt ollaan, Mari muistelee Katson haastattelussa.

– Ennen kisan alkua pareista tehtiin esittelykortit, joihin jokaisen piti kirjoittaa motto. Promokuvauspäivänä mietimme, että hitto, mitä tähän nyt kirjoitetaan. Päädyimme ampumahiihdosta tuttuun fraasiin: ”viimeinen pysty ratkaisee.” Se tarkoittaa sitä, että kisa on niin kauan auki, että vasta viimeisellä pystypaikalla katsotaan, kuka osuu ja kuka ei, Kaisa sanoo.

Finaalissa viimeinen tehtävä ratkaisi koko kisan.

– Jälkeen päin nauratti, että miten me tämä arvattiinkaan, Kaisa naurahtaa.

Jokapäiväiseksi motoksi parille kuitenkin muodostui Bangkokissa Marin vihkoon raapustama lause.

– Sanoin sen myös Kaisalle peiton alta, että ei tiputa vielä huomenna, haluan olla vielä yhden päivän. Sitä toistimme joka päivä, Mari muistelee.

Yksi asia yllätti

Aktiiviuransa jo lopettaneet ystävykset ovat tottuneet ratkomaan tien päällä ongelmia, sillä heidän aloittaessaan kansainvälisen kilpauran ampumahiihto oli verrattain pieni laji. Urheilijat joutuivat uransa alkumetreillä pähkäilemään itse käytännön järjestelynsä. 

Kylmähermoisuus oli valttikortti myös Amazing Racessa. Keskittymiskykyä vaativissa tehtävissä pari osasi olla hiljaa ja keskittyä. Tosin yksi asia yllätti ystävykset, kuinka puheliaita he olivatkaan kisan aikana.

– Ampumahiihdossa kisatilanteissa on tapana olla hiljaa ennen starttia. Ensimmäisellä etapilla Kaisa puhui koko ajan taksissa, ja ajattelin, että kuka tämä on, Mari naurahtaa.

– Urheilukisassa olemme tottuneet olemaan hiljaa. Silloin ei puhuta kenellekään. Se on ollut sellainen heikkouden osoitus, jos kesken kaiken rupeaa huutelemaan esimerkiksi valmentajalle. Tällä kertaa suu kävi koko ajan, Kaisa komppaa.

Ampumahiihtäjät ovat nähneet toistensa parhaat ja huonoimmat puolet, joten he tiesivät selviytyvänsä tilanteesta kuin tilanteesta. Ystävykset kokevat vahvuutenaan erilaiset persoonansa, vaikkakin yhteneväisyyksiäkin löytyy. Kaisa kuvailee olevansa suunnitelmallisempi ja rauhallisempi, kun taas Mari on rohkeampi ja räväkämpi. Temperamenttia kuitenkin molemmilta löytyy.

– Luotin vahvasti siihen, että osaamme pelata hyvin yhdessä. Urheilutaustan vuoksi olemme molemmat analyyttisia, mutta muutoin osittain erilaisia persoonia, joten tiesin, että se tulisi olemaan vahvuutemme tehtäviä tehdessä. Voimme tukea toisiamme, kun toinen osaa jotain paremmin ja toinen taas pärjää paremmin toisenlaisissa tehtävissä, Kaisa sanoo.

– En siis sinänsä yllättynyt kummankaan käytöksestä kisan aikana. Tiesin, että olen välillä vähän kärsimätön, esimerkiksi jossakin ruuhkassa. Joensuussa kun joutuu odottamaan kahdet liikennevalot, niin hermohan siinä palaa, Kaisa naurahtaa.

Amazing Race Suomi -kisaajat Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder odottavat erityisesti tietynlaisia tehtäviä: "Toivon, että tulisi sellaisia"

Epätoivon hetki iski sarjan kymmenennellä etapilla, kun tehtävänä oli löytää suuresta kirjakaupasta tietty teos kirjan kulman perusteella. Kaksikko jäi viimeiseksi tuolla etapilla, mutta sai jatkaa kisassa. Kauden aikana oli muutama etappi, jolla ei ollut pudotusta.

– Kirjakaupassa koimme heikoimman hetkemme, ei kuitenkaan sellaista, että olisimme halunneet luovuttaa tai heittää hanskat tiskiin, Kaisa kertoo.

– Olimme siellä paljon pidempään kuin muut, joten se ajatus siitä, että tässä ei tule käymään hyvin, konkretisoitui kirkkaasti, Mari sanoo.

Vapaa-aika syöden

Seikkailukilpailun aikana kilpailijoilla oli myös yhteistä vapaa-aikaa. He saivat levähtää ja viettää aikansa haluamallaan tavalla tuotannon osoittamalla alueella. Heillä ei kuitenkaan ollut rahaa eikä puhelimia käytössään.

– Vapaa-ajalla syötiin yhdessä sekä pelattiin simppeleitä pelejä. Kilpailun aikana meillä oli alkoholikielto, Mari kertoo.

Koti-ikävää kaksikko ei ehtinyt potea, sillä ajatukset olivat tiukasti kiinni kisassa. Tuotannon puolelta annettiin mahdollisuus olla läheisiin yhteydessä noin kaksi kertaa viikossa.

– Tuotannon puolelta oli aina henkilö kuuntelemassa puheluita, että emme paljasta kilpailusta mitään, Mari muistelee.

Mielenpainuvin hetki oli, kun koko tuotantoryhmä ja kilpailijat olivat jumissa linja-autossa Filippiineillä tulvien vuoksi. Bussimatka oli yksi hienoimmista hetkistä, sillä porukka hitsautui yhteen. Mari ja Kaisa kehuvat koko kilpaporukkaa, joka olikin yksi tapa, jolla Kaisa houkutteli Maria aikoinaan kisaan mukaan.

– Jouduin aika pitkään houkutella Maria mukaan tähän ohjelmaan. Nyt kun olen itse ollut jo kolme vuotta urheilu-uran toisella puolella toisenlaisessa elämässä, sanoin Marille, että tässä olisi hyvä tilaisuus nähdä myös sitä ampumahiihdon ulkopuolista elämää, Kaisa avaa kisaan osallistumista.

– Pääsimme oikeasti tapaamaan ja tutustumaan ihmisiin, jotka ovat sen genren ulkopuolelta. On rikkaus oppia tuntemaan uusia ihmisiä. Vaikka edelleenkin tykkään todella paljon olla ampumahiihdon parissa, nytkin olen täällä maailmancupissa, Kaisa kertoo.

Tärkeintä on valita oikea pari

Mutta lähtisivätkö ampumahiihtäjät uudestaan kisaan mukaan?

– Tuohan on todella vaikea kysymys. Nyt kaikki meni todella hyvin ja vieläpä voitimme, joten en tiedä lähtisinkö uudelleen samanlaiselle reissulle, Mari pohtii.

Voittajaparilla on vain yksi neuvo tuleville kilpailijoille, mikäli Amazing Racea vielä tehtäisiin.

– Parin valinta kannattaa miettiä hyvin. Urheiluaikana me olimme Marin kanssa parhaimmillaan – tai pahimmillaan – 200 vuorokautta vuodessa yhdessä. Meillä on aika paljon näitä yhteisiä reissuja takana, joten Mari oli minulle turvallinen ja helppo valinta, Kaisa kertoo.

– Nostan hattua heille, jotka lähtivät kisaan puolison tai perheenjäsenen kanssa. Jokainen voi miettiä, millaista olisi olla kolme ja puoli viikkoa samassa hotellihuoneessa ja kisata tuollaisen stressin alla lähes päivittäin yhdessä perheenjäsenen tai puolison kanssa, Mari jatkaa.