Katso logo

Alina Voronkovan Selviytyjät-taktiikka vaihtui jo alkumetreillä – jo ensimmäinen askel sai hämmentymään

Alina Voronkovan Selviytyjät-taktiikka vaihtui jo alkumetreillä – jo ensimmäinen askel sai hämmentymään
20230809 HELSINKI. Selviytyjät Suomi, pressitilaisuus. Alina Voronkova. KUVA: ATTE KAJOVA

Ex-missi Alina Voronkova alkoi valmistautua Selviytyjät Suomi -ohjelmaan jo ennen kuin kutsu kävi. Riku Rantalan luotsaama kisa starttaa sunnuntaina 27. elokuuta Nelosella ja Ruudussa.

Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2018 Miss Suomi, nykyisin juontaja, yrittäjä ja somevaikuttaja Alina Voronkova lähti mukaan Selviytyjät Suomi -formaatin seitsemännelle kaudelle pitkäaikaisen unelman vuoksi.

– Olen katsonut kaikki maailman Selviytyjät läpi ja vähän myös sillä silmällä, että sieltä saisi jotain vinkkejä kisaan ja mitä konnanloukkuja siellä voi olla. Aloin treenata sillä ajatuksella, että jos joskus pääsisi mukaan, siis jo ennen kuin minua oli kutsuttukaan mukaan. Sitten kun sain kutsun castingiin ja pääsin vielä jatkoon, tirautin muutaman kyyneleen.

Alkuhuuma ja muiden kilpailijoiden näkeminen ovat jääneet erityisesti Alinan mieleen, sekä heimon saarielämä ja leirin rakentaminen.

– Siellä piti tosi vahvasti elää hetkessä ja kaikki se kauneus siinä ympärillä oli ikimuistoista. Luonto ei ollut minulle mitenkään ongelmallista, vaikka totta kai siellä myrskyää ja sataa tosi paljon ja eihän se mukavaa ole. Olen kuitenkin sen verran Thaimaassa kierrellyt ja muutenkin Aasiassa, joten se oli melkein kuin lomaparatiisi.

Mainos
Mainos päättyy

– Mutta sitten se juonittelu, se oli aika ilkeä puoli.

Hän kertoo heimojaon olleen shokki jokaiselle kilpailijalle, myös hänelle itselleen. Alkuperäiset suunnitelmat ja taktiikat Alina joutui uusimaan melko nopeasti pakan mennessä sekaisin.

Näin Diili-voittaja Clarissa Hedman valmistautui Selviytyjät Suomi -ohjelmaan: "Pidän itseni haastamisesta"

Selviytyjät Suomi, kausi 7.
Selviytyjät Suomi, kausi 7.

Kuten jokaiseen Selviytyjät-kauteen kuuluu ei tälläkään kertaa vältytä liittoutumisilta tai huijaamiselta. Alina koki, että mitä enemmän liitoista puhui, sitä paremmin pysyi pelissä mukana.

– Ylipäätään, kun liitto-sana tulee esiin, kaikilla nousee karvat pystyyn ja ollaan vähän silleen, että apua nyt pitää olla hereillä. Aina kun jäi yksin, alkoivat sellaiset ajatukset vallata mielen, että nyt en ole turvassa ja minua vastaan juonitaan.

Omassa käytöksessä hänet yllätti se, että ei pystynyt pelin merkeissä luottamaan keneenkään täysin. Hän kertoo olevansa tunneihminen ja se yhdistettynä koulukiusaamistaustaan toi haastetta henkisesti vaativaan peliin.

Mainos
Mainos päättyy

– Kyllä se psykologinen puoli kosketti, mutta yritin myös sivuuttaa niitä ajatuksia pois. Mietin, että tämä on peliä ja kaikki voi muuttua sekunnissa. Ja voi tapahtua käänteitä, joihin pelaajat eivät voi mitenkään vaikuttaa. Olin sitten yllättävän rento ja en ottanut itseeni asioita tai alkanut luomaan mörköjä pään sisään.

Ex-missi paljastaa, että kisaajilla on oma Whatsapp-keskustelu. Sinne tulee viikoittain viestiä ja hän toivookin, että kun jaksoja alkaa tulla ulos, niistä voidaan yhdessä keskustella ja puida tapahtumia. Hän kertookin, että jokaisella osallistujalla on oma Selviytyjät-paikka hänen sydämessään.

– Kyllä sanoisin, että ykkösjuttuja olivat ihmiset ja se saarielämä. I love it, Alina naurahtaa.

Tässä ovat uudet Selviytyjät Suomi -kisaajat – luvassa ennätyspitkä kausi

Selviytyjät Suomi starttaa Nelosella ja Ruudussa 27. elokuuta kello 19.30.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Alina Voronkovan Selviytyjät-taktiikka vaihtui jo alkumetreillä – jo ensimmäinen askel sai hämmentymään