Alina Voronkova kärsi kiusallisesta vaivasta Selviytyjissä – varjosti elämää leirissä

Alina Voronkova myöntää Selviytyjät Suomen Pudonneen tilitys -jaksossa, että hän oli hyvin harmissaan joutuessaan ulos kisasta.
Kovaksi pelaajaksi osoittautunut Alina Voronkova kertoo Ruudussa Pudonneen tilityksessä lähteneensä voittamaan, mutta aika pian hän huomasi, että kisa on odotettua monimutkaisempi.
– Ensimmäisen viikon jälkeen tapahtui niin paljon käänteitä, tuntui että omakin takki heilui niin kovaa vauhtia, ettei oikein tiennyt, mihin liittoon kuului ja miten tässä kuuluu mennä.
Alina kertoo kuitenkin pitäneensä erityisesti leirielämästä.
– Mä rakastin sitä, että herätään ulkoa, auringonnousu, jokaisella on pienet, omat arkirutiinit, aletaan tekemään tulta, aamupala. Rakastin siivoilla ja järjestellä paikkoja, hain vettä. Olin myös keittiön puolella tuuraamassa tai nikkaroimassa jotain pieniä astiajuttuja.
Alina sanoo, että hänellä oli varsinkin alussa nälkä, kun yhtäkkiä joutui elämään pelkällä riisillä ja vehnäletuilla. Yksilövaiheessa hän voitti kisoja, joista sai palkintona ruokaa. Se aiheutti kuitenkin äkkiseltään myös haasteita.
– Grillijuhlissa tuli vedettyä niin kovat överit, etten nukkunut seuraavaan yöhön, eikä mahakaan toiminut. Muutenkin mahan kanssa mulla on ollut Selviytyjissä ongelmia, hän kertoo.
Hän arveleekin, ettei vatsa toimi normaalisti ihan heti, kun pääsee syömään tavalliseen tapaan.
Painija Rami Hietaniemi pelkäsi homoja – lähentyy Selviytyjissä Sergey Hilmanin kanssa
Fyysisiä muutoksia Alina toteaa saaneensa kisan aikana lähinnä finnejä kasvoihinsa, mutta muuten hän on yllättynyt siitä, ettei näytä kovin nuutuneelta, vain ruskettuneelta ja likaiselta.

Alina kertaa jaksossa Sergey Hilmanin kanssa käymäänsä keskustelua, jossa Sergey antoi Alinalle kritiikkiä siitä, että tämä on niin kova peluri, että muut kokevat hänet uhkana eivätkä pääse tutustumaan häneen ihmisenä. Alina päättikin avautua aiempaa enemmän. Nyt hän kokee, että sitä käytettiin lopulta hyväksi.
– Laskin suojamuureja ja kerroin avoimemmin omia pelistrategioita myös ihmisille, kenen kanssa en ollut aikaisemmin oikein puhunut Barrakuda-heimossa. Selkeästi musta saatiin kalastettua tietoa ja käytettyä mua vastaan.
Alina kertoo kuitenkin ymmärtävänsä kanssakilpailijoiden pelaamista, eikä hän jää muistelemaan heidän toimintaansa pahalla.
– Tämä minunkin häätöäänestys, en pidä minkään näköistä kaunaa tai muuta. Tämä on pelin henki. He pelasivat erittäin hyvin, mutta kannattaa heidänkin selventää sitä, että kuka pelaa kenenkin puolella. Siellä on ollut kortit aika sekaisin pidemmän aikaa, etenkin joillakin pelaajilla, jotka hakevat vielä itseään.
Selviytyjät Suomi sunnuntaisin Nelosella ja Ruudussa.