Aleksi Salmenperä ohjaa elokuvan Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta – toinen kausi White Wall -sarjalle tuskin toteutuu

Ohjaaja-käsikirjoittaja Aleksi Salmenperä, 49, on kotimaisen draaman ja mustan komedian mestareita, jonka parhaita elokuvia ovat Miehen työ (2007), Paha perhe (2010), Häiriötekijä (2015), Jättiläinen (2016) ja Tyhjiö (2018).
Parhaillaan elokuvateattereissa pyörivässä Kuplassa Salmenperä näki mahdollisuuden päästä tekemään elokuvaa nuorten näkökulmasta.
– Halusin tehdä sen ennen kuin lopullinen ”setääntyminen” eristää minut nuorten todellisuudesta ja estää ymmärtämästä teinin sielunelämää. Ja kuten kaikki vanhemmat tietävät, se ei ole helppoa edes kirkkaimpina vanhemmuuden hetkinä. Voimme vain yrittää ymmärtää, Aleksi pohtii.
Vaikka Salmenperällä on samanikäinen tytär kuin Stella Leppikorven esittämä päähenkilö, ohjaaja korostaa, ettei Kupla kerro hänen perheestään.
– Tunnen kuitenkin viettäneeni perhe-elämää riittävästi, jotta pystyin kuvittelemaan ja käsikirjoittamaan uskottavasti tällaisen tarinan.
Synkistä tarinoista tunnettu Salmenperä halusi, että tällä kertaa elokuvasta jäisi toiveikas ja armollinen olo. Silti mukana on paljon ohjaajalle ominaista vaivaantuneisuutta.
– Viihdyn sopivan kiusallisessa tunnelmassa ja häpeän ja epäonnistumisen lähellä. Tosin Kuplassa halusin tilanteiden pysyvän samastuttavana. En halunnut kuvata ääripäitä, lähiöiden ongelmaperheitä tai sikarikkaiden kakaroita itkemässä elämän onttoutta, vaan löytää kertomisen arvoisen tarinan tavallisesta perheestä, Aleksi määrittelee.
Ohjaaja näkee elokuvissaan paljon nauramisen aihetta, mutta myöntää, ettei yleisö ole aina samaa mieltä hänen kanssaan.

– Koen tekeväni hyvinkin hauskoja leffoja, vaikka katsojat eivät olekaan samaa mieltä. Saan myös vastaavaa palautetta lähipiiristäni. Pidän Kuplaa hauskana ja vapauttavana, mutta 19-vuotiaan poikani mielestä menin jälleen tekemään hyvin surullisen elokuvan, Aleksi nauraa.
Salmenperä iloitsee, että Kuplan kuvaajaksi saatiin Hollywood-tason ammattilainen.
– Peter Flinckenberg palasi Yhdysvalloista Suomeen koronan takia ja suostui lähtemään kuvaajaksemme. Hän ei ollut pitkään aikanaan kuvannut yhtä pienillä valoilla eikä operoinut itse kameraa. Niinpä hän pääsi palaamaan perusasioiden äärelle ja tuntui olevan siitä mielissään. On puhtaasti hänen ansiotaan, että arkiselle tarinalle, joka tapahtuu talven pimeydessä, saatiin niin kaunis, kohotettu ja henkilöitään kunnioittava tyyli, Salmenperä kiittelee.
Salmenperän seuraava projekti on epookkidraama kahdesta suomalaisesta juoksijasta. Paavo Nurmi oli legenda jo eläessään, mutta Ville Ritolan muistaa enää harva. Nämä toistensa pahimmat kilpakumppanit olivat keskenään lähes kaikin tavoin erilaisia, mutta jakoivat intohimon voittamiseen.
– Elokuvan Mestari ja haastaja tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Suomeen ja New Yorkiin sekä Pariisin ja Amsterdamin olympialaisiin ja kertovat Nurmen ja Ritolan kamppailusta itseään ja toisiaan vastaan itsenäisen Suomen ensimmäisten vuosien aikana. Pidän sitä poikkeuksellisen hienona tarinana. Rakastan elokuvan hahmoja, jotka laittavat kaiken kunniansa ja intohimonsa peliin jonkin niin alkukantaisen kuin juoksun vuoksi, Aleksi toteaa.

Paavo Nurmesta elokuva – vain harva muistaa tämän juoksijalegendan pahimman kilpakumppanin
Salmenperän ja Juha Karvasen (Pohjolan laki) käsikirjoittaman elokuvan kuvaukset käynnistyivät jo syksyllä Turussa. Teattereihin Mestari ja haastaja saadaan olympiavuonna 2024. Elokuvan pääosissa nähdään Miro Lopperi Ritolana ja Olli Riipinen Nurmena.
Salmenperä käsikirjoittaa myös parhaillaan jatko-osaa Jussi-palkitulle arthouse-draamakomedialleen Tyhjiö.
– Elokuvan työnimenä on Takahuone. Siinä ei ole samoja henkilöitä mutta samat näyttelijät kuin Tyhjiössä. Kyseessä on eräänlainen kotimainen versio Yksi lensi yli käenpesästä, ohjaaja vihjaa.

Moni muistaa myös erinomaisen White Wall -jännityssarjan, jonka Salmenperä ideoi sekä käsikirjoitti ja ohjasi puoliksi ruotsalaisten tekijöiden kanssa. Vuonna 2020 valmistunut sarja päättyi todelliseen cliffhangeriin, joka suorastaan kirkuu jatkoa. Sen suhteen Salmenperällä on kuitenkin huonoja uutisia.
– Olemme käsikirjoittaneet kakkoskauden, mutta näillä näkymin se tuskin toteutuu. Yle olisi halunnut tehdä sen, mutta SVT ei halunnut lähteä enää mukaan, koska ensimmäinen kausi ei saanut heidän mielestään riittävästi katsojia SVT Play -palvelussa. Todella harmillista, sillä päänäyttelijä Aksel Henniekin olisi halunnut tehdä jatkokauden, koska sai sarjasta niin paljon hyvää palautetta Norjassa. Olisin halunnut kuvata ensimmäiselle kaudelle hieman jämäkämmän lopun, enkä jättää sitä niin auki, koska aavistelin sarjan ehkä jäävän siihen.