fbq
Aki Kaurismäki

Aki Kaurismäki ei pidä iltapuvuista eikä mediahuomiosta – Kuolleet lehdet saa tänään ensi-iltansa Cannesissa ilman ylimääräisiä fanfaareja

Paluun maailman suurimman elokuvafestivaalin kilpasarjaan tehnyt Aki Kaurismäki pitää kiinni matalasta profiilista ja antisosiaalisesta tyylistään.

Ohjaaja-käsikirjoittajan uusi elokuva Kuolleet lehdet esitetään ensimmäisen kerran yleisölle tänään Cannesin elokuvajuhlilla. Näytös alkaa hieman ennen kuutta, minkä ansiosta sitä ei lasketa festivaalin iltagaaloihin. Niitä varten pukeudutaan smokkeihin ja iltapukuihin, salamavalot räiskyvät punaisella matolla, ja paikalle kutsutaan paljon vieraita myös elokuva-alan ulkopuolelta, kuten sponsoreita ja yritysvieraita.

Kaurismäki inhoaa Cannesiin liittyvää sirkus-hulabaloota ja yltiökaupallisuutta, eikä siksi halua elokuviaan esitettävän ilta-aikaan. Ennen kello kuutta järjestettävään näytökseen voi saapua pelkässä pikkutakissa ja vaikka twistaamalla.

Myöskään pitkät aplodit eivät kiinnosta Suomi-auteuria, joka tunnetusti haluaa poistua salista jo ennen taputusmyrskyn laantumista. Useimmat ohjaajat ja tähdet roikkuvat paikalla mahdollisimman pitkään, jotta toimittajat voivat kellottaa kuinka monta minuuttia aplodit kestivät. Kyseessä on kiistatta yksi Cannesin typerimmistä erityispiirteistä.

Myös elokuvalle järjestettävät ensi-iltajuhlat ovat ennakkotietojen mukaan varsin pienet. Perinteisesti Cannesissa järjestetään isot pirskeet kaikille kilpasarjan elokuville. Isojen Hollywood-elokuvien iltajuhlille varataan kokonaisia rantoja ja linnoja ja niihin upotetaan jopa satoja tuhansia euroja.

Kuolleet lehdet

Tänä vuonna Kaurismäki on myös päättänyt olla antamatta haastatteluja minkään maan medialle. Normaalisti Cannesissa ohjaajien ja näyttelijöiden kalenterit täyttyvät nopeasti tapaamisista globaalin lehdistön kanssa. Syynä on tietenkin maksimaalisen huomion haku omalle elokuvalle ja sen kaupallisen menestyksen buustaminen.

Vaikka Kaurismäki ei tunnu välittävän kaupallisuudesta, on hänenkin välitettävä katsojista, joita ilman yksikään elokuvantekijä ei lopulta pärjää. Ilman yleisöä elokuvia ei ole olemassa. Paitsi marginaalissa, josta vain hardcore-cinefiilit löytävät niitä.

Kaurismäen ainoa kommunikointi median kanssa tapahtuu ennakkotietojen mukaan tiistaina pidettävässä lehdistötilaisuudessa. Erillisiä haastatteluja antavat sen sijaan päänäyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen.

Kuolleet lehdet Kaurismäki Pöysti Vatanen

Näkökulma: Aki Kaurismäki palaa vihdoin puolustamaan Cannes-tonttiaan – ohjaajan tyyli ei ole muuttunut vuosikymmenten aikana

Kuolleet lehdet on 66-vuotiaan Kaurismäen 18. pitkä näytelmäelokuva ja viides, joka kilpailee Cannesin Kultaisesta palmusta. Ensimmäisen kerran Kaurismäki oli mukana pääkilpasarjassa 1996 elokuvalla Kauas pilvet karkaavat. Toistaiseksi paras sijoitus on vuodelta 2002, jolloin Mies vailla menneisyyttä pokkasi festivaalin hopeasijana toimivan Grand Prix’n ja ylsi myöhemmin Oscar-ehdokkaaksi. Sen jälkeen Kultaista palmua ovat tavoitelleet Laitakaupungin valot 2006 ja Le Havre 2011.

Cannesin tämän vuoden voittajaelokuvat paljastetaan päätösseremoniassa lauantaina 27. toukokuuta. Kuolleet lehdet saa ensi-iltansa Suomen teattereissa 15. syyskuuta.

Seuraa meitä somessa