Katso logo

Agenttisarjan tähti Tom Hollander yllättyi hakiessaan itselleen 60-luvun pukua

Agenttisarjan tähti Tom Hollander yllättyi hakiessaan itselleen 60-luvun pukua

Agenttisarjan kuvaaminen keskellä pandemiaa tuntui Tom Hollanderista etuoikeudelta. Etenkin kun se sijoittuu hänen rakastamalleen 60-luvulle.

Mainos
Mainos päättyy

Viime kesänä Ylenkin esittämä agenttisarja Salainen agentti Harry Palmer tulee nyt BritBoxin ja C Moren tarjontaan alkuperäisnimellään The Ipcress File

Harry Palmerin esimiestä William Dalbyä sarjassa esittää Tom Hollander, joka muistetaan muun muassa Pirates of Caribbean -elokuvista ja Ylellä pyörineestä Panta kaulassa -sarjasta. Hollanderilla oli myös isohko rooli kehutun White Lotus -sarjan kakkoskaudella.

Hollander kertoo ottaneensa Dalbyn roolin vastaan, koska sarjan käsikirjoitus oli niin nokkela ja valmis, että näyttelijä pystyi tekemään roolinsa pysymällä tarkasti käsikirjoituksessa.

– Tarina on myös hyvin mielenkiintoinen, koska vihollinen ei ole perinteinen vihollinen. Siinä on ajankohtainen kaiku. Vaikka kyseessä on hyvin pitkälti 60-lukua kuvaava epookki, mukana on myös modernimpia juttuja. Kaikkein hätkähdyttävin ja ilmeisin on Lucy Boyntonin esittämä Jean-hahmo. Vuoden 1965 elokuvassa kaikki keskittyi miehiin. Meidän versiomme Jean on todella upea hahmo, sekä omaa aikaansa että vuotta 2022 vasten. Nuoremmat naiset varmasti samastuvat häneen, Tom toteaa.

Mainos
Mainos päättyy

Isällisyyttä tukahdetun brittiläisesti

Dalbyn ja Harryn suhde on sarjassa tärkeässä osassa. Tarinan edetessä siihen tulee jopa hieman isällisiä sävyjä, joskin Hollanderin mukaan ”hyvin tukahdutettuun englantilaiseen tyyliin”.

– On hauskaa, kun voi leikkiä vanhanaikaisilla englantilaisilla käyttäytymismalleilla, jotka eivät enää ole muodissa. Mutta niillä voi leikkiä 1960-luvun trillerissä, koska se on aitoa. Siinä on juuri näyttelemisen hauskuus: voit paeta muihin maailmoihin, se on joskus vähän kuin lähtisi lomalle, Tom huomauttaa.

Näyttelijä nautti myös siitä, että sai pukeutua tyylikkäisiin 60-luvun pukuihin.

– Vierailin Mason & Sons -liikkeessä Montagu Squarella, jossa John Lennon aikoinaan asui. Se oli uskomatonta! Henry Rose, räätäli, joka teki vaatteemme, tekee yhä pukuja Paul McCartneylle. Myöhemmin meidän piti sovitella vaatteita Zoomin välityksellä, mikä taas oli melko vaikeaa, Tom muistelee.

Pukeutumiseen panostaminen kuitenkin kannatti.

– Puvut auttoivat todella pääsemään hahmoon kiinni. Kengät saivat sinut kävelemään eri tavalla. Kannat itseäsi eri tavalla. Ihmiset eivät käyneet kuntosalilla niinä päivinä. Heidän vartalonsa muotoiltiin heidän pukeutumisensa kautta, Tom tietää.

Mainos
Mainos päättyy
– Rakastan 1960-lukua ja toivon olleeni noin 17-vuotias vuonna 1967, jolloin synnyin. Se oli energian, värin ja tyylin räjähdys sen jälkeen kun oli eletty tylsää 1950-lukua ja toisen maailmansodan jälkeistä ahdinkoa ja köyhyyttä. Yhtäkkiä olikin kaikkea tätä musiikkia, jota rakastamme yhä tänäänkin, 60-luvulle sijoittuvan agenttijännärin tähti Tom Hollander sanoo.
– Rakastan 1960-lukua ja toivon olleeni noin 17-vuotias vuonna 1967, jolloin synnyin. Se oli energian, värin ja tyylin räjähdys sen jälkeen kun oli eletty tylsää 1950-lukua ja toisen maailmansodan jälkeistä ahdinkoa ja köyhyyttä. Yhtäkkiä olikin kaikkea tätä musiikkia, jota rakastamme yhä tänäänkin, 60-luvulle sijoittuvan agenttijännärin tähti Tom Hollander sanoo.

Liverpool esitti Lontoota

Lontooseen sijoittuvat kohtaukset kuvattiin pandemian keskellä Liverpoolissa, jonka tuolloin tyhjät kadut loihdittiin täyteteen elämää tarkkojen pandemia-varotoimien kera.

– Tuntui kuin olisimme päässeet karkuun yhtä lockdownin pahinta vaihetta. Jos elokuva- ja televisioalan ihmiset ovat työskennelleet kyseisenä aikana, he ovat olleet uskomattoman onnekkaita, Tom riemuitsee.

Sarjaa kuvattiin myös Kroatiassa, mikä sai Tomin tuntemaan itsensä entistä etuoikeutetummaksi.

Salainen agentti Harry Palmer saa oman sarjan – brittituotannossa seikkaillaan myös Suomessa

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan