Katso logo

Aattona Kuusijuhlaa juontavalle Ella Kanniselle joulu ei ole stressaava ruoanlaittomaraton – friteerattuja herkkuja mukaan ravintolasta

Kuusijuhla Ella Kanninen Mikko Kekäläinen
Mainos
Mainos päättyy

TV1 lähettää tänäkin jouluaattona perinteisen Kuusijuhla-ohjelman. Puolesta päivästä iltayhdeksään kestävän lähetyksen juontaa tällä kertaa Puoli seitsemän -ohjelman tuttu parivaljakko Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.

– Aattona töissä olossa on oma fiiliksensä. On mukava päästä tekemään jouluohjelmaa tutun juontajapartnerin kanssa, Ella Kanninen sanoo.

Ella on juontanut Kuusijuhlaa kerran aiemminkin, vuonna 2015 Mikko ”Peltsi” Peltolan kanssa.

– Perhe on aika tottunut siihen, että joskus työt vievät äitiä epätyypillisiin aikoihin. Suomalais-italialainen perheeni lähtee Italiaan vähän aiemmin, ja menen itse joulupäivänä perässä.

Mainos
Mainos päättyy

Ellalla on ollut kiireinen joulukuu Puoli seitsemän -ohjelman ja Linnan juhlien parissa. Aatto menee töissä, mutta sen jälkeen hän saa rauhoittua kahden viikon mittaisella lomalla.

Joulua juhlitaan Toscanassa yhdessä italialaisen anopin kanssa.

– Meillä on aika ruokatraditioista vapaa joulu. Tuon yleensä jotain graavikalaa Suomesta, ja se sopii hyvin italialaiselle jouluaterialle. Kukaan meistä ei ole kinkun ystävä, eikä joulupöytä noudata tarkkaa perinnettä. Meille joulu on rentoutumisen hetki eikä stressaava ruuanlaittomaraton. Joskus haemme myös kivasta lähitrattoriasta esimerkiksi frireerattuja herkkuja, Ella kertoo.

Jouluelokuvia joka makuun! – pyhinä on aikaa ahmia suoratoistopalvelujen kausielokuvia

Kuusijuhla Ella Kanninen Mikko Kekäläinen
Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen pitävät aattona seuraa.

TV1:n Kuusijuhlassa vieraillaan jouluisissa kodeissa ja tavataan hyväntekijöitä sekä aaton odotetuin vieras eli joulupukki. Lisäksi tehdään perinteisiä jouluaskareita, kuten haetaan joulukuusi. Kuuseen liittyykin Ellalle tärkeä perinne.

– Joulukuusen koristelu on kiva yhteinen hetki. Meillä on kestokuusi, jonka koristeluun osallistuvat kaikki, ja se on hirveän hauskaa. Mukana ovat perheen kissatkin. Toinen perinteemme on joulukirkko, joko aattoiltana myöhään tai joulupäivänä lähikirkossa Toscanassa. Italiassa joulu on kovin kaupallinen juhla, ja monet hakevat rauhoittumista kirkosta.

Mainos
Mainos päättyy

Kuusijuhlassa kohdataan myös karvaisia kavereita, kuten Yle Areenan Pentulive-sarjan valloittavat shiba-pennut, seniorikoiria sekä sometähdeksi noussut sika.

Ellankin jouluun kuuluu eläinystävä, jota hän pääsee tapaamaan lomallaan. Italiassa asuu Ellan hevonen.

– Olen ikävöinyt hevostani kovasti ja odottanut, että pääsen hoitamaan sitä ja ratsastamaan. Se saa ison säkin porkkanoita ja omenoita lahjaksi, Ella paljastaa.

Pentulive
Pentuliven söpöliinit viettävät ensimmäistä jouluaan.

Tipi-koira sai rämäpään stuntin Susikoira Roi -elokuvaan – näin vaativa kohtaus toteutettiin

Katsojat voivat osallistua Kuusijuhlaan lähettämällä omia jouluterveisiään ja kuviaan. Jazzvirtuoosi Iiro Rantala ja sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta tekevät myös katsojien joulumuistoista musiikkia ja kuvaa yhdisteleviä improvisaatioita.

Kuusijuhlassa otetaan yhteyttä eri puolille maata, missä toimittajamme ovat kuulostelemassa Suomen joulutunnelmia. Luvassa on myös musiikkia ja artistien haastatteluja, Ella kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Aaton aikana Kuusijuhlassa esiintyvät muun muassa Nelli Matula, Tuomari Nurmio, Tuure Kilpeläinen, Ilta, Elise-Juliette ja Yona. Ohjelman bändiä johtaa Leri Leskinen. Lisäksi tunnelmoidaan uusintakonserttien parissa.

Ella Kanninen ei toivo joulupukilta mitään, mutta odottaa pyhiltä rauhoittumista, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa.

– Toivon, että mahdollisimman moni saisi viettää joulua yhdessä jonkun kanssa, ja että ihmiset huomioisivat ja muistaisivat jouluna yksin asuvia. Me Kuusijuhlassa yritämme myös tuoda joulumieltä ja seuraa kaikkiin koteihin.

Kuusijuhla alkaa TV1:llä aattona 24.12. joulurauhan julistamisen jälkeen kello 12.10 ja pitää seuraa katsojille aina iltayhdeksään asti.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan