fbq
UutisetTässä ovat uudet Putous-näyttelijät  –  mukana myös Juuso "Köpi"  Kallio!
Tässä ovat uudet Putous-näyttelijät –  mukana myös Juuso "Köpi" Kallio!

Putous jatkuu tammikuussa MTV3-kanavalla. Ohjelman näyttelijäkaarti esittäytyi medialle maanantaina 12.12. pressitilaisuuden yhteydessä. Ohjelmassa mukana on kuusi näyttelijää. 

Sinipaitoihin pukeutuvat vuonna 2023 uusina kasvoina Gimmel-bändistä aikoinaan julkisuuteen noussut Ushma Olava, Kontio ja Parmas -sarjastakin tuttu Linda Wiklund, Joonas Kääriäinen ja Ylen radiojuontajana tunnettu Juuso "Köpi" Kallio. Tuttuina kasvoina nähdään Aku Sipola ja Mikko Töyssy. 

Lue myös: Putous-tähti Aku Sipola ponkaisi lyhyessä ajassa parrasvaloihin: ”Jos leimaannun, niin sitten leimaannun”

Putouksen ohjaa näyttelijä Antti Tuomas Heikkinen. Juontajana nähdään Niina Lahtinen, joka on toiminut ohjelmassa aiemmin niin ohjaajana kuin vastaavana käsikirjoittajana. Heikkinen nähtiin ohjelmassa aiemmin näyttelijän roolissa. 

Lue lisää: Jättiyllätys! Hän on Putouksen uusi juontaja

T

Ushma Olava, 41. 

Ushma on kotoisin Helsingin Pakilasta ja Oulunkylästä. Teatteritaiteen maisteriksi hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009. Sittemmin Ushman on voinut bongata muun muassa Improvisaatioteatteri Stella Polariksen riveistä, televisiosarjoista Konttori, Aikuiset ja Kultakala sekä pääroolista Lahden kaupunginteatterin Nunnia ja konnia -musikaalista. Ushma kuvailee itseään kovaääniseksi naurajaksi, jonka lempiasioita elämässä ovat sekä iltapäiväkahvit pullien ja keksien kera että päiväskumpat ystävien kanssa.

– Lievän hysterian ja ilon sekaisilla fiiliksillä eteenpäin, Ushma kuvailee tiedotteessa fiiliksiään tulevaa kautta kohtaan.

T

Linda Wiklund, 34. 

Vaikka Lindan kotitalo sijaitsee Espoossa, on hän sydämeltään ikuisesti turkulainen. Linda valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2015, jonka jälkeen hän on työskennellyt lukuisten teatteritöiden lisäksi muun muassa televisiosarjoissa Kontio ja Parmas, Konttori ja Modernit miehet sekä elokuvissa Pelle Hermanni ja Fingerpori. Ennen Putous-kautta Linda haluaa paljastaa itsestään kaksi asiaa: hän ei osaa piirtää eikä soittaa mitään soitinta. Uuteen kauteen Linda suuntaa sekä rauhallisilla että malttamattomilla fiiliksillä.

– Ikälopusta ryhmästä huolimatta meillä on freesi meininki, ja olen aika varma, että alkuvuodesta pankki räjähtää, Linda kuvailee fiiliksiään.

T

Juuso "Köpi" Kallio, 32. 

Porilaislähtöinen Juuso on työskennellyt yli 10 vuotta radiossa, muun muassa YleX Aamussa Viki ja Köpi -kaksikon toisena osapuolena. Köpi valmistui ammattikorkeakoulusta audion parissa työskenteleväksi medianomiksi, toisin sanoen studiorotaksi. Kyseisiä hommia Köpi ei tosin ehtinyt tehdä päivääkään, sillä hän ajautui jo koulun toisena vuonna radioon töihin.
Television puolella Köpiä on voinut viime aikoina nähdä muun muassa Laumassa ja Joonas Nordmanin Grillikaudella. Kaiken tämän lisäksi Köpi on valittu vuoden 2022 positiivisimmaksi porilaiseksi. Valinta tosin jätti jälkeensä vahvan vilppiepäilyn – jopa Köpin oma äiti kyseenalaisti voiton. Tulevaa Putous-kautta Köpi odottaa pelon sekaisin tuntein.

–  Porilaisilla on tosin mennyt tässä ohjelmassa yleensä kai ihan hyvin? Nyt siihen tulee muutos, Köpi toteaa.

T

 

Joonas Kääriäinen, 33. 

Alun perin Mikkelistä kotoisin oleva Joonas valmistui Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 2016. Maalaistalosta kaupunkiin muuttanut Joonas on nykyisin töölöläinen villakoiran omistaja, jonka on voinut viime vuosina bongata monien teatterilavojen lisäksi muun muassa televisiosarjoista Paras vuosi ikinä, Made in Finland ja Karuselli. Joonaksen ansioihin kuuluu lisäksi Paskan palvelun illallinen -konseptin kehittäminen Suomeen. Vaikka Joonas on iältään 33, on hän valikoinut itselleen lähinnä 15-vuotiaan harrastuksia: salibandy ja CS:GO-tietokonepeli.

– Fiilikset on tietenkin jännittyneet. Tätä kuitenkin helpottaa se, että olen asunut ohjaajan kanssa samassa kämpässä viiden vuoden ajan, Joonas kuvailee Putous-fiiliksiään.  

T

Aku Sipola, 32. 

Viime kaudella Putouksessa debytoinut Aku  ylsi 14. kauden sketsihahmokilpailussa hopeasijalle Hannu Gandhi -hahmollaan. Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta vuonna 2016 näyttelijäksi valmistuneen Sipolan työskentelyä on voinut viime vuosina nähdä Putouksen ohella muun muassa televisiosarjoissa Made in Finland ja Sunnuntailounas. Ensi vuonna Akun voi nähdä Vesa-Matti Loirin roolissa tulevassa Spede-elokuvassa. Lapsuudessaan Aku luki sivistyssanakirjaa, harrasti golfia ja kuunteli sekä jazzia että omaa silloista suosikkiohjelmaansa Pekka Saurin Yölinjaa.

T

Mikko "Tökä" Töyssy, 41. 

Mikko voitti viime Putous-kaudella sketsihahmokilpailun jo toistamiseen, kun kansan suosikiksi valikoitui forssalainen viiniyrittäjä Kaisla Sose. Töyssy on valloittanut Suomen kansan sydämiä Putouksessa jo kolmen kauden ajan. Putouksen lisäksi Tökä on ehtinyt viime aikoina kunnostautua myös elokuvanäyttelijänä, sillä tänä syksynä miehen verratonta työskentelyä voi nähdä elokuvissa Punttikomedia ja Napapiirin sankarit 4. Lisäksi Tökää on työllistänyt Simo Salmisen rooli ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Spede-elokuvassa.
 


Putous alkaa MTV3-kanavalla tammikuussa 2023. 

Artikkeliin liittyvät aiheet:
12.12.2022 10:43 | Teksti: Jasmin Vainio | Kuvat: MTV

Seuraa meitä somessa