Pirullinen katsojapalaute meni meteorologi Kerttu Kotakorven ihon alle – julkaisi takaisin kipakan viestin

Televisiossa työskentelevät joutuvat ottamaan osaksensa usein ikävää palautetta julkisen työnsä puolesta. Tälläisen kohteeksi joutui Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi, 35.
Kerttu kertoo Instagram-tilillään ikävästä katsojapalautteesta. Hän julkaisi itsestään kuvan, jossa hymyilee valloittavasti työpöytänsä äärellä. Virneelle on mitä luultavammin syynsä, sillä kuvan yhteyteen julkaistussa tekstissä on viiltävä kuitti katsojalle.
– Tänä aamuna olin ennustamassa aurinkoista ja lämmintä säätä erään katsojan sanoin totaalisen ammattitaidottomasti ja aivottomasti typerä virne naamassa. Kyse kun on paahtavasta kuumuudesta ja tappavasta uv-säteilystä.
Samaisessa päivityksessään Kerttu toteaa jäävänsä lomalle.
– Meidän kaikkien onneksi ei mun naamaa tarvitse katsella pariin viikkoon. Ja helteenkin pitäisi joskus helpottaa. Koitetaan kaikki kestää hellettä ja muitakin säitä ja toisiamme. Iloa kesäpäiviinne!
Jos et näe päivitystä, voit katsoa sen tästä.
Kertun päivitys on poikinut keskustelun. Kommentoijien joukossa on myös tunnettu tv-kasvo Baba Lybeck.
– Naisoletettujen TV-esiintyjien tehtävä numero yksi: ole pahojen olojen likasanko. Onneksi sinullakin on jo niin paksu teflonpinta sangossa, että se kestää mitä vaan. Olet paras, joten ihanaa lomaa mutta tule pian takaisin, Baba kirjoittaa.
– Voi hyvänen aika! Kyllä on ikävä ihminen! Älä välitä! eräs seuraajista puolestaan kommentoi.
Kerttu Kotakorpi aloitti uransa meteorologina Nelosella vuonna 2008. Vuonna 2012 hän siirtyi Ylelle vastaavaan tehtävään.