Näyttelijä Goldie Hawn katuu yhtä asiaa pitkällä urallaan: "Soitin vanhemmilleni ja itkin"

On yksi asia, jota näyttelijä Goldie Hawn katuu yli 50-vuotisella urallaan. Se on huhtikuinen ilta vuonna 1970, kun hän oli kuvausmatkalla Lontoossa, vaikka samaan aikaan Los Angelesissa juhlittiin 42. Oscar-gaalaa.
Juurikin tuona iltana estradille nousi legendaarinen Fred Astaire, joka kertoi yleisölle Goldie Hawnin voittaneen Oscar-palkinnon parhaasta sivuosasta elokuvassa Kaktuksen kukka.
– Unohdin, että suora lähetys oli sinä iltana televisiossa. Heräsin puhelimen pirinään neljältä aamulla. Miehen ääni onnitteli minua. Mistä, ihmettelin. Oscar-palkinnosta. Kiitin, löin luurin korvaan ja soitin vanhemmilleni itkien ilosta, Goldie muistelee Variety-lehdessä.
Kyseinen voittoilta on jäänyt harmittamaan näyttelijää, vaikka myöhempinä vuosina hän on saanutkin kunnian nauttia useista Oscar-ehdokkuuksista ja toimia palkinnonjakajana jopa 13 kertaa.
Kaktuksen kukka oli Goldien ensimmäinen kunnon elokuvarooli, mikä teki voitosta entistä merkityksellisemmän.

– En koskaan saanut noutaa omaa palkintopystiä. Kadun sitä. Se on asia, johon palaan aina uudestaan ja ajattelen, olisinpa saanut kokea sen, Goldie harmittelee.
Palkinnon nouti Goldien puolesta näyttelijä Raquel Welch.
Yllättävintä on, ettei Goldie koskaan katsonut tallennetta kyseisestä Oscar-illasta.
Vasta joitakin viikkoja sitten Goldien ystävä, koomikko Jimmy Kimmel kysäisi, näkikö näyttelijä koskaan, kun Fred Astaire kuulutti hänen nimensä Oscar-lavalla.
– Fred Astaire! Hän on idolini. En edes tiennyt, että hän oli kertonut voitostani. Katsoin tallenteen ja liikutuin, Goldie sanoo.
Millie Bobby Brown kieltäytyi Stranger Things -elokuvasta – palkkatarjous yli 12 miljoonaa dollaria