Katso logo

Yhden parin välit kuumenevat BB-talossa – heiluuko peitto ensi yönä?

Big Brother Suomi
Mainos
Mainos päättyy

Big Brother -talossa oli tänään keskiviikkona (28.9.) riehakkaat tunnelmat, kun kauppatehtävä päättyi.

BB Valvomo: Yllätystappion kokenut Kirsi avoimena pudotuksestaan: "Minulla on hölmö olo"

Viikon kauppatehtävän ajaksi BB-asukkaat oli jaettu kahtia, ja osa kilpailijoista jouttui nukkumaan ja asumaan pihalla häkissä. Sisällä Big Brotherin tarjoamista viihdykkeistä pääsivät puolestaan nauttimaan LauraMiikka, Nabaz, Merve ja Aleksi. Maanantai-iltana talon päällikkö Laura teki Isoveljen kanssa diilin, jonka seurauksena myös Reeo vapautettiin häkistä. Reeon tiistaisen päätöksen johdosta myös Heidi päästettiin häkistä.

Pihalla asuvien tehtävänä oli ratkaista erilaisia yhteenlaskutehtäviä, joihin heidän saivat ilmoittaa vastauksen kerran päivässä. Mikäli joku häkissä olevista luovutti ja siirtyi vapauteen, menettivät asukkaat kauppabudjetistaan 40 euroa. Sofia oli ainoa, joka luovutti tehtävän aikana.

Mainos
Mainos päättyy
mia ja aleksi

Eilen tiistaina kyyneleitä vieri useammastakin silmäparista, ja illan tullen myös Mia alkoi kyynelehtiä makuupussinsa uumenissa. Mia pääsikin käymään sisällä päiväkirjahuoneessa, jolloin hän myös kohtasi Aleksin. Aleksi sopersi Mialle, ettei Mia tiedä, kuinka pahalta hänestä tuntui nähdä tämä huonolla mielellä.

- Mulla on niin kova ikävä sua, Aleksi huokaili Mialle halaamisen yhteydessä.

Myös Mia niiskutti ikävöivänsä Aleksia. Aleksi kysyikin Mian olkapäätä vasten tuhisten, eikö tämä voisi jo tulla hänen viereensä. Mia kuitenkin epäili oikein, ettei se tulisi onnistumaan vielä ainakaan tulevana yönä.

bb

BB-talon intiimit keskustelut - seksikumppanien määrät julki

Mian ja Aleksin suhteen laadusta on oltu yleisesti montaa mieltä, ja osan mielestä kaksikon suhde on pelkästään kaverillinen, mutta osa on sitä mieltä, että ilmassa on vähintäänkin ihastusta.

Mainos
Mainos päättyy
bb

Kun kauppatehtävä tänään loppui, hakeutui Aleksi toistuvasti Mian läheisyyteen. BB-porukan halausten jälkeen Mia puolestaan lampsi suihkuun muiden häkkielämää viettäneiden kanssa.

Tässä on huomenna BB-taloon astuva Mia - hänen äänensä saattaa olla sinulle tuttu

Mian suihkureissun jälkeen parkkeerasi Aleksi itsensä Mian viereen tämän meikkaustuokion ajaksi ja kehui muun muassa tämän luonnonkiharoita.

bb

Jähtäväksi nää, kuinka läheiseksi useamman yön erossa olleiden Mian ja Aleksin välit lopulta vatveutuvat.

Big Brother -talossa seksikeskustelu ruokapöydässä – Sofialta täystyrmäys: "Mä vihaan kortsuja"

Mainos
Mainos päättyy

Big Brother Suomi Nelosella ja Ruudussa 24/7-palvelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan