UMK 2024 -haku julki – näitä artisteja somekansa toivoo mukaan

Ylen järjestämä Uuden musiikin kilpailu julkisti jo haun vuoden 2024 Euroviisuja varten.
Kaikille avoin haku on auki 21.–24.8.2023. Hakulomake julkaistaan sivuilla yle.fi/umk.
Haku järjestetään tänä vuonna aiempia vuosia aikaisemmin. Aiemmin haku on nimittäin alkanut vasta syyskuun alussa. UMK24-kilpailun tarkemmat säännöt julkaistaan toukokuun lopulla.
UMK on viime vuosina noussut merkittäväksi tapahtumaksi suomalaisen musiikin esille tuojana. Tänä vuonna potin räjäytti entuudestaan tuntematon räppäri Käärijä eli Jere Pöyhönen, joka toi Cha cha cha -hitillään Euroviisuista historiallisen hopeasijan ja yleisöäänivyöryn, minkä lisäksi pienestä vihreästä miehestä on tullut kansainvälisestikin tunnettu ilmiö.
UMK:n Instagram-julkaisussa on kehotettu seuraajia merkitsemään kommentteihin artistin, jonka he toivoisivat osallistuvan kisaan. Runsaasti mainintoja on saanut etenkin Haloo Helsinki! Lisäksi useissa kommenteissa toistuivat muun muassa Joalin, Vaasa Palaa, Lordi, Vilma Jää, Antti Tuisku, Vesala, Alma, Erika Vikman, Bess, Blind Channel, Rita Behm ja Turmion kätilöt. Moni toivoo myös Käärijän osallistuvan uudelleen.