Vain elämää: Pete Parkkosen uskomaton sukutarina sai jatkoa – Karibialla tapahtui ihmeellinen sattumus

Pete Parkkonen ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen osallistuttuaan Idols-laulukilpailuun vuonna 2008. Vain elämää -ohjelmassa Pete taustoittaa tietään laulajatähdeksi.
Pete kertoo pöydän ääressä istuville artisteille myös kansainvälisistä sukujuuristaan, joita selvitettiin Sukuni salat -ohjelmassa vuonna 2021.
Ohjelmassa selvisi, että Peten kadoksissa ollut isänisä oli kotoisin Ranskalle kuuluvalta Martiniquen saarelta, joka sijaitsee Karibianmerellä. Peten vuonna 2006 kuollut isoisä oli monilahjakas muusikko Pierre Rassin. Mies oli levyttänyt uransa aikana ja matkustanut keikkamatkoilla sekä Euroopassa että Afrikassa. Pete ja hänen isänsä eivät tienneet miehestä ennen Sukuni salat -ohjelmaa mitään.
Kun koronarajoituksen helpottivat, Pete matkusti avopuolisonsa kanssa Martiniquelle tapaamaan isän puolen sukulaisia.
Pete kertoo Vain elämää -ohjelmassa, että perillä odotti melkoinen yllätys. Kirkko, joka oli säilyttänyt Pierren tuhkia, oli juuri ennen Peten saapumista ilmoittanut Pierren lähisuvulle, että vainajan tuhkat pitäisi hakea pois, sillä säilytystilaa oli vain rajallisesti.
- Päästiin jopa levittämään Pierren tuhkat. Elämä on ihmeellisempää kuin mitkään elokuvat, Pete kertoo ohjelmassa.
Pete osallistui isoisänsä tuhkien ripotteluun paikallisten sukulaistensa kanssa. Sukulaiset olivat ostaneet vainajalle puun, jonka juureen tuhkat ripoteltiin. Pete seurasi muistotilaisuutta paikan päällä yhdessä isänsä velipuolen kanssa. Peten isä ja äiti seurasivat puun istuttamista FaceTimen kautta.
Pete hämmästyttää artisteja kertomalla, että tuhkaa ripotellessaan osa isoisän tuhkasta kosketti Peten kättä. Pete kertoi olleensa todella hämmästynyt tilanteessa.
Vain elämää perjantaisin Nelosella klo 20.