Katso logo

Unelmahäät-morsiamen hermot pettävät juuri ennen vihkiseremoniaa: "Nyt mulle vi**u riittää!"

Unelmahäät
Mainos
Mainos päättyy

Unelmahäät-pari Julia, 27, ja Gabriel, 29, vihitään avioliittoon ortodoksisin menoin Uspenskin katedraalissa Helsingissä. Jakso nähdään TV5:llä maanantaina 8. toukokuuta. 


Julia ja Gabriel asuvat tyttärensä kanssa kerrostaloasunnossa Helsingin Myllypurossa. Arki pyörii 1-vuotiaan ehdoilla, mutta taaperolle on hyvin aikaa, sillä kosmetologiksi kouluttautunut Julia on hoitovapaalla, ja Gabriel opiskelee parhaillaan tarjoilijaksi. Gabrielin isä on etiopialainen ja äiti suomenruotsalainen ja Gabriel puhuu äidinkielenään ruotsia. Julialta taas ei toinen kotimainen kieli taitu, joten arjen rutiinit hoituvat englannilla. 
 
Julia ja Gabriel kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa deittisovellus Tinderissä helmikuussa 2019. Nopeatempoista Juliaa ei pitkäpiimäinen viestittely kiinnostanut, joten he sopivat ensitreffit vielä samalle viikolle. Kun yhdessäolo soljui kuin luonnostaan, oli selvää, että jatkoa seuraisi. Tiivistä tapailua ehti kuitenkin jatkua jopa puoli vuotta ennen kuin suhde sai virallisen seurustelun leiman.  

Unelmahäät-parin suhde alkoi pettämisestä kostean illanvieton päätteeksi: "Molemmilla alkoi kaksoiselämä"

Hääjännitys ja stressi purkautuvat vain päivää ennen häitä, kun tulisieluinen morsian ottaa aikatauluista yhteen sulhasensa kanssa kesken metromatkan. Gabriel on unohtanut päivälle merkityt vastuualueensa, jotka saavat Julian tulistumaan. Erimielisyyksiä herättää muun muassa se, mihin kellonaikaan läheisessä ruokakaupassa käydään. 

Mainos
Mainos päättyy

– Kuulin tämän jo eilen. Ei käy. Se ei vain käy.  Kävimme tämän juuri läpi. Käyttäydyt kuin teini-ikäinen, Julia tylyttää tulevaa aviomiestään.

Gabriel kertoo harmistuneensa Julian suunnitelmasta jo aikaisemmin. Tuolloin mölyt pysyivät kuitenkin mahassa.

– Meitä kuvattiin silloin, en halunnut...Gabriel yrittää saada sanotuksi.

– Onko sinulla ongelma kuvaamisen kanssa? Tee kuin tahdot. Tämä on kuin pahimmista painajaisistani, Julia päättää.

Unelmahäät
Gabriel ja Julia avioituivat Helsingissä ortodoksisin menoin.

Unelmahäät-morsian menetti peräkkäin kolme sisarustaan – sulhanen sairastui parantumattomasti

Tunnelmat eivät ota rentoutuakseen vielä hääpäivän aamunakaan, ja tällä kertaa morsiamen kiistelykumppanina on hänen äitinsä. Hermoja raastavat erityisesti juhlatilan pöytäjärjestelyt.

Mainos
Mainos päättyy

– Mitä tässä tapahtuu? Tässä oli mun laittama vieraspyötä. Laittakaa, auttakaa. Tämä ei nyt mene niin kuin halusin, Julia tiuskii.

– Nyt mulle alkaa vi**u riittää! 

Lopulta kaikki on kuitenkin hyvin, ja Julia ja Gabriel saavat toisensa arvokkaan ortodoksisin menoin vietetyn vihkiseremonian päätteeksi. 

Unelmahäät maanantaisin TV5 ja discovery+-palvelu

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Unelmahäät-morsiamen hermot pettävät juuri ennen vihkiseremoniaa: "Nyt mulle vi**u riittää!"