fbq
TVThe Voice of Finlandissa hämmentävä hetki – valmentajat eivät tunnista tangokuningasta
The Voice of Finlandissa hämmentävä hetki – valmentajat eivät tunnista tangokuningasta

1990-luvulla Jaska Mäkynen oli tanssilavoilla kuuma nimi ja kiersi Suomea keikkakalenteri täyteen buukattuna. Myös kaksi kultalevyä on miehellä plakkarissa. 

Tähtivalmentajat Tarja Turunen, Michael Monroe ja Ressu Redford ovat ällikällä lyötyjä Mäkysen upeasta lauluesityksestä, mutta eivät tunnista miehen komeaa ääntä.

Kellot eivät soi siinäkään vaiheessa, kun he kääntävät tuolinsa ja näkevät Mäkysen. Vasta, kun hän kertoo nimensä, Turunen ymmärtää sen kuulostavan tutulta, muttei hän vieläkään saa kiinni, kenestä on kyse.
– Miksi Mäkysen Jaska kuulostaa jotenkin tutulta?, Tarja kyselee.

Laulaja kertoo kilpailleensa tangomarkkinoilla, mutta valmentajat eivät siltikään tajua, että kyseessä on kuninkaallinen pitkän linjan artisti ja esiintyjä.

Tarja kehuu, että Mäkysestä huokuu nöyryys. 
– Tolla äänellä mennään pitkälle tässä skabassa. Todella hieno veto ja niin varma, vakuuttava ja vahva ääni, Ressu Redford arvioi. 
– Sä olet niin valmis artisti, että harvemmin kokee tällaista. Olen ihan haltioissani,  Michael Monroe päivittelee. 

Lue myös: Näin kasarijulkkis Caronille kävi The Voice of Finlandissa: "Ääni oli sellainen, että vau"

TVOF

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

27.05.2022 14:15 | Teksti: Anuliina Liukkonen | Kuvat: Nelonen

Seuraa meitä somessa