Tänään tv:ssä: Peräkamaripojat kaipaavat naisia – kotimainen maalaiskomedia toiveuusintana

TOIVOTUT: PERÄKAMARIPOJAT
TV2 21.00
Kesällä 1999 kuvattu kotimainen komediasarja kertoo Kuusniemen kylällä asuvien peräkamaripoikien seikkailuista. Late, Oskari, Valtsu ja Piiparinen edustavat paikallisia aikamiespoikia, joiden suurin huolenaihe on kylältä kaikonneet nuoret naiset. Poikien ihailema tv-toimittaja Veera saa idean työstää dokumentin nelikon koettelemuksista. Osat uusitaan perjantaisin, ja välillä myös maanantaisin. TV
SYYTTÄJÄ IMMA TATARANNI
Uusi italialainen rikosdraamasarja kertoo vahvatahtoisesta ja hiukan boheemista apulaissyyttäjä Imma Tatarannista (Vanessa Scalera), jolla on omintakeiset metodit rikosten selvittämiseen. Kaksiosaisessa Outo juttu -avaustarinassa rantaelämää rakastavan Imman rento vapaapäivä perheen kesken saa ikävän käänteen. Vedessä kelluu vastaan irti leikattu sormi, jonka omistaja on hämärän peitossa. Ensimmäisellä kaudella on kaksitoista osaa. Mariolina Venezian luomaan dekkarihahmoon perustuvaa sarjaa esitetään tällä viikolla myös torstaina ja perjantaina, ja osat uusitaan lauantaina. Ensi viikolla näiden lisäksi nähdään jakso vielä keskiviikkonakin. TV/EK
PRISMA: PROTEESIEN VALLANKUMOUS
TV1 19.00
Dokumentti kertoo nykyproteeseista, jotka ovat paljon edeltäjiään kehittyneempiä. Ohjelmassa tavataan professori Hugh Herr, jonka molemmat jalat amputoitiin kiipeilyonnettomuuden seurauksena. Sen jälkeen hän on omistautunut parempien proteesien kehittämiseen. Uusimman teknologian ansiosta proteesit toimivat ajatuksen voimalla ja tuntuvat enemmän oikeilta ruumiinosilta. TV/EK
MASTERCHEF SUOMI
MTV3 20.00
Viikko sitten alkaneen kokkikisan uudesta kolmoskaudesta nähdään nyt toinen osa, jossa Kape Aihinen opastaa kilpailijoita ruuan kypsentämisessä ja maustamisessa tulen ja savun avulla. Oppitunnin jälkeen kilpailijat saavat soveltaa oppejaan luovuustehtävässä, jonka pääraaka-aineena on suomalaisten suosikkivihannes eli tomaatti. Annos voi olla alku-, pää- tai jälkiruoka, kunhan tomaatti pääsee loistamaan. Apuna annoksen valmistuksessa ovat myös ruokavaraston antimet. EK
BACHELOR SUOMI
MTV3 21.00
Viikko sitten alkaneen rakkausrealityn uudesta kaudesta on vuorossa Liikuta sun lanteita -niminen jakso. Naiset huomaavat, että aikaa on rajallisesti ja tekevät kaikkensa saadakseen kauden kahden poikamiehen huomion. Anton vie joukon naisia ryhmätreffeille. Lisäksi villalla vietetään tupareita, joihin saapuu myös yllätysesiintyjä Suomesta. Yksilötreffejäkin on luvassa ja keskusteluissa selvitetään muun muassa halukkuutta perheen perustamiseen. EK
HISTORIA: KADONNEIDEN MAAILMOJEN AARTEET
Teema & Fem 21.00
Tuoreessa brittidokumentissa historioitsija Janina Ramirez matkustaa Egyptiin ja seuraa arkeologi Howard Carterin (1874–1939) jalanjälkiä. Ohjelmassa selvitetään, kuka oli Tutankhamonin haudan 1922 löytänyt Howard Carter ja kuinka hän onnistui tekemään yhden vuosisadan merkittävimmistä arkeologisista löydöistä. Kaivaukset rahoittanut Lordi Carnarvon kuoli pian haudan avaamisen jälkeen, mikä sai liikkeelle huhun muumion kirouksesta. EK
WAYNE
Sub 22.50
Pakomatkalla olevat Wayne ja Del tarvitsevat lisää kahisevaa menetettyään matkakassansa. Niinpä Wayne menee päivätyöläiseksi remonttityömaalle. Del puolestaan kohtaa sivullisena murhenäytelmän, jota jää vaivaamaan hänen mieltään. Kotona Delin veljet päättävät panna perheen isän järjestykseen. TV
MELKEIN MENSA
Fox 20.00
Juha Perälän luotsaamassa leikkimielisessä visailussa kuullaan tänään M-kirjaimeen ja vuoteen 1999 liittyviä kysymyksiä. Kisaamaan saapuvat koomikko Ali Jahangiri, radiopersoona Jussi Ridanpää sekä muusikko Eva Louhivuori, joka saa joukkuetoverikseen vakiokapteeni näyttelijä Eero Ritalan. TV
MURHAN DIGITAALISET JÄLJET
Frii 21.00
Uudessa amerikkalaisessa tosielämän rikossarjassa nähdään, että murhaajien liikkeistä jää myös sähköisiä johtolankoja, joiden siivoaminen voi olla vaikeaa. Sarjassa kuullaan tositarinoita tutkijoista, jotka käyttävät digitaalista maailmaa murhien ratkaisemiseen. Vuonna 2022 valmistuneen sarjan jaksot uusitaan lauantaisin. TV