Tänään tv:ssä: Courtney Love myöntää käyttäneensä heroiinia raskautensa aikana – dokumenttielokuva paljastaa Kurt Cobainin raadollisen elämän

Torstaina 7.7. Kutosella nähdään Nirvanan nokkamies Kurt Cobainista kertova dokumenttielokuva Cobain: Montage of Heck (2015).
Dokumenttielokuva on varsin raadollinen kuvaus ongelmallisesta nuoruudesta ja huumeriippuvuudesta kärsineestä, vuonna 1994 oman käden kautta kuolleesta Cobainista.
Dokumenttielokuvassa on runsaasti materiaalia Cobainin ja hänen perheensä arkistoista, muun muassa valokuvia, kotivideoita ja päiväkirjamerkintöjä. Ne avaavat katsojalle paitsi Cobainin lahjakkuuden ja perhe-elämän, myös elämänraadollisuuden: huumeriippuvuuden.
Kyseessä oli ensimmäinen dokumentti Cobainista, joka oli tehty yhteistyössä hänen lähipiirinsä kanssa. Mukana tekemässä on ollut muun muassa Cobainin vaimo Courtney Love sekä heidän tyttärensä Frances Bean Cobain.

Love myöntää dokumentissa käyttäneensä heroiinia odottaessaan parin tytärtä 1990-luvun alussa.
– Käytin sitä (heroiinia) kerran raskauden aikana, sitten lopetin. Tiesin, että tyttärelle käy hyvin, Love kertoo dokumentissa.
Ennen dokumentin ilmestymistä, vuotta 2015, Love ei ole puhunut aiemmin huumeidenkäytöstä raskautensa aikana. Dokumentin mukaan Cobainin ja Loven parisuhde sisälsi rutkasti huumeidenkäyttöä.
Mittavan omaisuuden uransa aikana luoneella Cobainilla ei ollut helppo elämä. Ennen hänen vanhempiensa avioeroa isä mollasi poikaansa, eron jälkeen Cobain ei löytänyt paikkaa kenenkään perheessä.
Elokuva sai kriitikoilta lähes yksimielisen ylistävän vastaanoton, mutta soraääniäkin silti kuultiin. Esimerkiksi Cobainin ystävän, Melvins-yhtyeen Buzz Osbornen mukaan Montage of Heck on sisällöltään ”harhaanjohtavaa fiktiota”. Osborne on Cobainin koulukaveri ja tunsi Nirvanan kauan ennen heidän kuuluisuuttaan. Melvins soitti Nirvanan kanssa heidän viimeiseksi jääneellä keikallaan.
– Ihmisten pitää ymmärtää, että elokuva on noin 90-prosenttisesti täyttä paskaa. Satun omakohtaisten kokemusten kautta tietämään, että iso osa elokuvassa kerrotuista asioista on valhetta. Jos ihmiset haluavat uskoa, että Kurt oli kykenevä tekemään kaikki ne väitetyt asiat, se on heidän ongelmansa. Minä en kuitenkaan lähde siihen junaan, Osborne kommentoi vuonna 2015.
Osbornen mukaan Cobain ei olisi kärsinyt kroonisista vatsakivuista, mitä dokumentissa väitetään.
– Hän keksi koko jutun saadakseen sympatiaa ja voidakseen käyttää sitä tekosyynä kaman käyttöön. Totta kai hän oksenteli – sitä heroinistit tekevät, Osborne on kommentoinut.

Osborne ei myöskään ole vakuuttunut Loven puheista.
– Moni asia dokumentissa ei täsmää sen kanssa, mitä Kurt on minulle itse kertonut. Se ei ole kovin yllättävää ajatellen, kuinka muuttuvaa historiasta tulee aina, kun hän avaa suunsa.
Cobain: Montage of Heck esitetään torstaina 7.7. Kutosella kello 21.00.