Tähdet, tähdet -ennakkosuosikki Lauri Mikkola hermoilee mokaavansa: ”On pieni pelko”

Muun muassa The Voice of Finlandin vuoden 2011 kaudelta tuttu ja musikaalirooleissa ansioitunut Lauri Mikkola lähti Tähdet, tähdet -kisaan jonkinlaisena ennakkosuosikkina ja onkin edennyt kisassa jo pitkälle. Mies lähti kuitenkin kisaan nöyrällä asenteella.
– Kyllä ihan jokainen esityksen ja tyylilajin kohdalla on pieni pelko, että mitenhän tämä tulee menemään ja mokaanko tämän kappaleen, Lauri kertoi Tähdet, tähdet -lehdistötilaisuudessa.
– Toisaalta halusin alun alkaenkin lähteä esityksiin mahdollisimman puhtaalta pöydältä, enkä lähtenyt ennakkoon rakentamaan tarkkoja mielikuvia. Jokaiseen tyylilajiin pitää heittäytyä kuin täysillä ja tutkiskella, että mistä rakennuspalikoista se on rakennettu. Niistä lähtökohdista lähdetään sitten leikittelemään.
Tänä keväänä Lauri on esiintynyt myös Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla – aavikon kuningatar -musikaalissa. Tähdet, tähdet -kisassa hän halusi kuitenkin tuoda esille omaa artistipuoltaan, ei niinkään musikaali- ja näyttelijäosaamistaan.
– Olen aloittanut urani ihan laulajana ja muusikkona ennen noita teatterihommia. Tähdet, tähdet -tähdet kisassa tahdon tuoda esille erityisesti lauluosaamistani.
Tähdet, tähdet Nelosella sunnuntaisin kello 20.00.