Rikkaat ja rahattomat -sarjaan osallistuva Erika Helin tienaa OnlyFansilla: ”Työni on puolisoehdokkaille henkisesti haastava asia”

Yrittäjä ja OnlyFans-sivustolle eroottista sisältöä tuottava Erika Helin osallistuu Nelosen Rikkaat ja rahattomat -sarjan uudelle kaudelle. Hän myöntää pohtineensa tarkkaan ohjelmaan osallistumista.
– Ohjelman nimihän on äärettömän provosoiva. Olenkin alkanut jo saada ihmisiltä sellaista kommenttia ja vihaviestejä, että miten minä kehtaan mennä mukaan ohjelmaan ja ajattelenko olevani rikas. En ole tietenkään halunnut lähteä sen tarkemmin reagoimaan ja vastaamaan tuollaiseen, mutta rikkauskin on suhteellinen käsite, Erika pohtii.
– Minulle itselleni rikkaus on esimerkiksi sitä, että olin juuri vähän aikaa sitten matkustelemassa Aasiassa kaksi kuukautta ihan vain siksi, että halusin, ja taloudellisesti pystyin tekemään niin. Tai se on sitä, että voin tehdä vain juuri niitä töitä ja projekteja, joista itse tykkään.
Rikkaat ja rahattomat jatkuu – mukana Sara Chafak ja Erika Helin
Erika kertoo, ettei ole lopettamassa OnlyFans-tuotantojaan ainakaan vähään aikaan.
– Teen sitä niin pitkään, kun se on hauskaa. Kun on vielä nuori ja kaunis, niin miksi sitä ei jaksaisi? Sieltä tulee rahaa, joten kannattaa takoa, kun rauta on kuuma, Erika linjaa.
– Toisaalta olen jo pitänyt verkkovalmennuksia, joissa opetan muille sisällöntuottajille OnlyFansin saloja. Ne valmennukset ovat olleet suosittuja. Olen muutenkin jeesannut muita markkinoinnissa ja promoamisessa. Ehkä siirrynkin jossain vaiheessa enemmän asiantuntijan rooliin ja jätän varsinaisen sisällöntuottamisen vähemmälle.
Erika Helin pyytää Aki Palsanmäeltä hirvittävän summan Playboy-lehdestään – Heliltä täystyrmäys
Myös mahdollinen naimisiin meno ja perheen perustaminen saattaisivat vaikuttaa työnkuvaan.
– Voisin ehkä siinä tilanteessa harkita uudelleen asioita. Tällä hetkellä kun vaikuttaa olevan niin, että työni on puolisoehdokkaille henkisesti haastava asia – en tosin täysin ymmärrä, miksi. Mutta voisin ehkä sellaisessa tilanteessa tehdä nykyisiä töitäni vaikkapa pienemmällä volyymillä, Erika miettii.
– En silti voi elää elämääni kenenkään muun ehdoilla.
Erikan verotettavat ansiotulot vuoden 2021 verotuksessa olivat 5 204 euroa. Pääomatuloja hänellä ei ollut.

Rikkaat ja rahattomat -sarjan neljäs kausi alkaa Nelosella keskiviikkona 29. maaliskuuta kello 20.00.