Suomi Soi -sarjassa tunnetut kotimaiset laulajat esittävät suomennettuja versioita englanninkielisistä jättihiteistä. Mukana ovat Pate Mustajärvi, Jonna Tervomaa, Olavi Uusivirta, Mira Luoti ja Samuli Putro.
PMMP:stä tähdeksi noussut Mira Luoti on tehnyt monipuolisen uran viihteen saralla, johon Suomi Soi -sarjassa käännöskappaleiden laulaminen on luontevaa jatkoa.
– Olen ollut mukana monissa musikaaleissa ja laulanut esimerkiksi Topi Sorsakosken ja Olavi Virran kappaleita. Niissähän ollaan monesti ihan käännösbiisien tekemisen ytimessä, Mira muistuttaa.
– Mieleen tulee myös kerrat, kun on hoilannut äidin kanssa jotain Kirkaa ja vasta myöhemmin kuullut kappaleen alkuperäisesityksen eri kielellä. Siinä on ollut vähän aikaa sellainen olo, että ”hetkinen, mitä täällä tapahtuu, eikö tämä ollutkaan alkujaan suomenkielinen kappale?”
Mira on nähnyt 2000-luvun alussa alkaneen ammatillisen uransa aikana musiikkiteollisuuden muutokset esimerkiksi suoratoistoon, sosiaaliseen mediaan ja tosi-tv-ohjelmiin liittyen.
– Kehitys kehittyy, mutta toisaalta mikään ei ole lopulta muuttunut. Kun nostellaan rumpuja ja vahvistimia autoon ja lähdetään keikalle, niin perusasiat ovat aika samalla tolalla, Mira havainnollistaa.
Suomi Soi Nelosella perjantaisin kello 20.00.