Mimi pöyristyy Save the Datessa – mukaan pyrkii hänen entinen heilansa: ”Ei missään nimessä ole valmis parisuhteeseen”

Keskiviikkona 31.8. julkaistussa uudessa Save the Date Suomen jaksossa naiset näkevät uudet miehet, joita he pääsevät tapaamaan. Naisilla on ohjelmassa 50 päivää aikaa löytää sulhaset häihinsä, joita he jo valmistelevat täyttä häkää.
Mimi kokee jaksossa todellisen yllätyksen, kun eräs Noorasta kiinnostunut mies on hänen vanha tuttunsa.
– Minä tunnen tämän, hän ilmoittaa suorastaan järkyttyneen näköisenä.
Mimi kertoo jaksossa, että hän on tavannut Rene-nimisen miehen aiemmin deittisovellus Tinderissä, mutta sen kokemuksen perusteella mies ei ollut kummoista aviomiesmateriaalia.
– Rene on minun tuttuni muutaman kuukauden takaa. Kun me olemme viimeksi keskustelleet, niin hän on hyvin vakaasti ja päättäväisesti ollut sitä mieltä, että hän ei missään nimessä ole valmis edes parisuhteeseen. Oli siis suuri yllätys huomata, että näin lyhyessä ajassa se mieli voi muuttua.
Seuraavasta jaksosta nähtävässä katkelmassa nähdään, että Noora menee treffeille Renen kanssa. Myös Mimi pääsee tapaamaan miekkosta ja tivaa vastauksia heidän päättyneestä tapailusuhteestaan.
– Hän vastasi, että nyt on yöjuoksut juostu, Mimi paljastaa tapaamisesta.
Save the Date Suomi keskiviikkoisin Nelosella ja Ruudussa.
