Maajussille morsian -pari mukana Temptation Islandissa – kyseessä sarjan historian vanhin osallistuja

Nina, 33, ja Johan, 44, Koskenpäästä ovat tosi-tv-faneille tutut Maajussille morsian -ohjelmasta. Johan on Temptation Island Suomen historian vanhin osallistuja.
Johan oli mukana sarjan esikarsinnassa vuonna 2019, mutta hän ei lopulta yltänyt finaalijoukkoon. Onneksi kävi näin, sillä esikarsintaan päässeet saivat pitää emäntäehdokkaiden kirjeet.
Johan luki Ninan kirjoittaman kirjeen, ja siitä se sitten lähti. Kirje löysi tiensä suoraan Johanin sydämeen, ja ohjelmaan osallistuminen jäi sikseen. Paria yhdistää omintakeinen huumori ja mentaliteetti.
Pariskunta on nyt pitänyt yhtä kolmen vuoden ajan.

Yrittäjäperheen tyttärenä Nina ei kuitenkaan ymmärrä, miten tässä näin kävi: lapsena hän kaipasi aikaa ja huomiota vanhemmiltaan ja nyt työnarkomaanilta puolisoltaan.
Puutarha-alan tutkintoa opiskeleva Nina haaveilee harmonisesta rakkaudesta ja tiiviistä ydinperheestä, mutta Johan tuntuu olevan saavuttamattomissa työmaallaan. Johan myöntää tilanteen haasteellisuuden, mutta yrityksen on pyörittävä.
Nyt Nina on ottanut ohjat omiin käsiinsä ja ilmoittanut pariskunnan todelliselle paratiisilomalle Temppareihin, sillä parin elämään on astunut arki, eikä tilanne tyydytä Ninaa.
Tässä ovat uudet Temptation Island Suomen sinkut: "Panen kuin kani"
Temptation Island Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19.10. Toinen jakso nähdään torstaina 20.10., jonka jälkeen sarja jatkuu keskiviikkoisin yhden jakson viikkotahdilla.
Seuraavan viikon jakso on katsottavissa ennakkoon Ruudun tilauksella aina keskiviikkoaamuisin. Temptation Island Suomi: Bileet – Megakooste villeistä juhlista katsottavissa vain Ruudun tilauksella.
OMG! goes Tempparit -podcast Suplassa joka toinen keskiviikko aina iltanuotiojakson jälkeen klo 22.