Laulu rakkaudelle: Hannele Lauriin vetoavat pahiksen näköiset miehet – Janne Kataja juonii mehevän yllätyksen

Sunnuntaina (19.2.) Laulu rakkaudelle -lavalla ylistetään ystävyyttä.
Neljä vuotta sitten näyttelijä Janne Kataja kuvasi legendaarisen matkailuyrittäjä Kalevi Keihäsen elämään pohjautuvan draamasarjan Keihäsmatkat.
Kuvauksissa hän ystävystyi Venla- ja Jussi-palkitun näyttelijän Hannele Laurin kanssa.
– Se oli reissu, jolla vietimme kaiken ajan yhdessä. Ystävyytemme on ollut salamannopea, Janne kertoo.

Viime vuonna Janne sai kunniatehtävän ryhtyä Hannelen karkeakarvaisen mäyräkoirapennun Olgan kummisedäksi.
Koska Hannele rakastaa mafiaelokuvia ja pahiksen näköisiä miehiä, halusi Janne yllättää ystävänsä Kummisetä-teemaisella esityksellä, jossa kuullaan elokuvatunnareiden helmi Puhu hiljaa rakkaudesta.
– Uskon, että Hanna vaikuttuu. Siihen on neljä syytä: hänen ihailemansa Veeti Kallio laulaa hänen ihailemansa biisin hänen ihailemastaan elokuvasta. Ja olen vielä Hannan koiran kummisetä, mikä on vihje hänelle, kuka yllättäjä on, Janne selittää.

Studioon saapuessaan Hannelella ei ole pienintäkään aavistusta, kuka hänelle on juoninut yllätyksen. Olipa syyllinen kuka tahansa, näyttelijä on otettu eleestä.
– On ihanaa, että ihmiset haluavat tuottaa iloa toisilleen. Tämä on jännittävää ja suloista, Hannele sanoo.