Kosto oli suloinen Farmi Suomessa – Susanna Penttilä sai lähtöpassit

Katri Utula pääsi maksamaan Farmi Suomi -ohjelmassa potut pottuina Susanna Penttilälle, joka nimesi Katrin viime jaksossa kaksintaisteluun.
Viikon torppari Meri Aalto valitsi nimittäin hänkin Katrin kaksintaisteluun, osin Jade Nyströmin jutuista syntyneen väärinkäsityksen takia. Toistamiseen kaksintaisteluun joutunut Katri joka tapauksessa otti mukaansa Susannan ja pudotti tämän kisasta peittoamalla julkkisyrittäjän yhdellä pisteellä haastavassa solmukilpailussa.
– Täällä farmilla maksetaan potut pottuina, Meri kommentoi Katrin valintaa.
Ennen Susannan valitsemista Katri hämmensi soppaa pyörittelemällä jopa neljän ihmisen nimeä nimeämisvaiheessa. Laulaja Mariko jopa hieman närkästyi, kun Katri mainitsi hänen olevan henkilö, joka saa farmilla kaiken anteeksi.
Sampo Kaulanen antaa isällisiä neuvoja Farmi Suomessa: ”Ethän sä heti ensiksi käy tisseihin käsiksi”
Kaksintaistelulaavulla Susanna kuitenkin totesi Katrille tehneensä saman havainnon Marikosta, eikä mistään daamien välisestä katkeruudesta näkynyt muutenkaan merkkejä. Mariko sen sijaan tuntui olevan toiveikas sen suhteen, että Katri häviäisi ja lähtisi farmilta.
– Jos Katri lähtee, meidän ryhmädynamiikkaa tulee muuttumaan paljon. Katri on niin isosti mestoilla, koko ajan joka paikassa, hän muotoili sanansa.
Jaksossa farmilaiset saivat ensimmäistä kertaa pehtoorilta farmirahaa kiitokseksi taideteoksistaan. Susanna ei ehtinyt niitä koskaan käyttämään, joten hän jätti rahansa Teemu Laurellille.
Farmi Suomessa dramaattinen pudotus – palaavatko kireät välit enää ennalleen?