Katso logo

Kirjailija Joonatan Tola avautuu tv:ssä ahdistuskierteestään vanhempiensa kuoleman jälkeen: ”Isäni itsemurhakirjeet olivat minulle todellisia löytöjä”

Flinkkilä & Kellomäki Joonatan Tola
Mainos
Mainos päättyy

Flinkkilä & Kellomäki -jaksossa tavataan kirjailija Joonatan Tola. Hänet tunnetaan paitsi ylistetyistä henkilöhistoriallisista kirjoistaan, niin myös näyttelijä-ohjaaja Pamela Tolan veljenä ja televisiotuottaja Olli Tolan veljenpoikana. 

Joonatanin varhaislapsuutta varjostivat isän ja äidin sairaudet ja levoton elämäntapa. Isä tappoi itsensä, kun Joonatan oli kuusivuotias. Äiti kuoli sairauteensa viisi vuotta myöhemmin. Nelihenkinen lapsikatras sijoitettiin ensin lastensuojelulaitokseen ja sitten perhekotiin.

Kun kirjailija aikuisiällä peri kolme isoa kassillista isänsä ja sukunsa kirjeenvaihtoa, aukesi nuorena täysorvoksi jääneelle ja huostaanotetulle pojalle uusi mahdollisuus tutustua vieraaksi jääneeseen perheeseensä.

– Esimerkiksi isäni nuoruuden itsemurhakirjeet olivat minulle todellisia löytöjä. Luin niitä äärimmäisen kiinnostuneena. Muille ne eivät tuntuneet kelpaavan, Joonatan kertoo ohjelmassa.

Mainos
Mainos päättyy

– Ne auttoivat rakentamaan sellaisia historian vaiheita, joista minulla ei ollut aiemmin käsitystä. Erilaiset liput ja laput ja kirjeet myös kertovat siitä, että isän puolen suvussa on ollut suuri kirjallisen viestinnän perinne. Silloin lähetettiin tosi paljon sähkösanomia, ja isäni lähetti niitä kiivaasti, Joonatan kertoo.

Monipuolinen Pamela Tola teki pitkään töitä päästäkseen ohjaajaksi: "Olin jo vähällä luovuttaa"

Myös pitkän terapian avulla Joonatan on käsitellyt turvatonta lapsuuttaan ja löytänyt uuden kontaktin muistoihinsa vanhemmistaan. Terapiaan päättyivät myös pitkä ahdistuneisuus ja siihen liittyvä sairastelukierre sekä pakofantasiat, joiden aikana Joonatan haaveili esimerkiksi sairaalaan pääsemisestä.

– Olin ihan tosissani kateellinen siitä, kun joku oli vaikkapa joutunut osastolle mielenterveyssyistä. Se oli kieroutunut fantasia. Ajattelin jopa, että vankilakin olisi parempi kuin olla vapaalla, Joonatan muistelee.

– Ajattelin, että miksi minä en pääse sairaalaan tai vankilaan. Haaveilin, että olisin jossain, missä ei tarvitsisi ottaa vastuuta tai tehdä ratkaisuja. Minua vain hoidettaisiin ja annettaisiin ruokaa.

Myöhemmin Joonatan on huomannut paremmin sen, että hän reagoi kaikkeen kehollaan.

– Nykyäänkin minulla voi tulla vastoinkäymisten yhteydessä sairastelun oireita, mutta en enää usko niihin samalla tavalla. Tiedostan, että nyt on jotain taustalla, kun tulee vaikkapa flunssa, Joonatan kertoo.

Mainos
Mainos päättyy
Perjantai Pamela Tola Joonatan Tola
Pamela ja Joonatan Tola ovat olleet kertomassa turvattomasta lapsuudestaan muun muassa TV1:n Perjantai-ohjelmassa.

Lapsuuden muistoista syntyi ensin isän elämää ronskilla mustalla huumorilla kuvaava Punainen planeetta -romaani ja tammikuussa 2023 ilmestynyt Hullut ihanat linnut, joka keskittyy myös huumorin keinoin erityisesti äidin ja pojan kipeän läheiseen suhteeseen. Punainen planeetta toi Tolalle vuonna 2021 Kalevi Jäntin palkinnon.

– Kimmoke näiden kirjojen kirjoittamiseen tuli sen aineiston kautta, jota sain käsiini isästä. Äidistä taas on jäänyt vain vähän kirjallisia aineistoja. Häneen olen tutustunut tarinoitten ja omien tunnemuistojen pohjalta.

– Kun lähdin kirjoittamaan näitä kirjoja, nämä ihmiset olivat minulle oikeastaan täysin vieraita. Oli aika lähteä tekemään romaanisarjaa.

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 14.1. kello 17.10.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan