Katso logo

Exit-sarjan Max Ovaska näytteli jo yläasteikäisenä – muistatko hänet tästä ikonisesta teinisarjasta?

Max Ovaska
Mainos
Mainos päättyy

Max Ovaska tähdittää syksyllä C Morella alkavaa Exit-sarjaa, joka pohjautuu norjalaiseen, samannimiseen sarjaan. Tositapahtumiin perustuvassa sarjassa pörssihait elävät työn lomassa hyvin yltäkylläistä elämää, johon kuuluvat huumeet, seksi ja kaikenlainen porsastelu. 

Kotimaisessa Exit-sarjassa nähdään täysin samat roolihenkilöt kuin Norjan versiossa – näin roolit valikoituivat

Max Ovaska on tuttu kasvo lukuisista eri sarjoista ja elokuvista. Ansioluetteloon on kertynyt muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvan rooli Määttänä ja päärooli Alamaailma-trilogia -sarjassa. Lisäksi hän on näytellyt esimerkiksi Robassa ja Kotikadussa

Moni 2000-luvun alussa teini-ikää viettänyt muistaa Ylellä nuorten televisiodraamasarjan Lauran elämää, joka sai ensi-iltansa vuonna 2002. Maxilla oli rooli myös kyseisessä sarjassa. 

Sarjassa seurataan 13-vuotiaan itsevarmaa Lauraa, joka päätyy nopean toimintansa ansiosta mitä kinkkisimpiin tilanteisiin. Myös ympärillä pyörivät pojat saavat Lauran pään sekaisin. 

Mainos
Mainos päättyy
Laura
Kolmen kauden aikana päästiin myös näkemään, kun Laura muutti omilleen. Nikoa näytellyt Max Ovaska oli jokaisella kaudella mukana. 

Vuonna 1988 syntynyt Max oli sarjan ilmestymisen aikaan siis yläasteikäinen. Teinidraamassa Max näytteli Niko-nimistä roolihenkilöä, joka oli päähenkilö Lauran (Oona Louhivaara) ystävä. 

Niko
Max Ovaska oli yläasteen alkutaipaleella, kun aloitti näyttelemisen Lauran elämää -sarjassa. 

Sarja perustuu Tuija Lehtisen kirjoihin, ja sen on ohjannut Kaija Juurikkala.  Sarjasta ilmestyi kolme kautta, ja ne kaikki ovat nähtävillä Yle Areenassa.  

Millenniaali, muistatko nämä teinileffat?

Lauran elämää katsottavissa Yle Areenassa. 

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan