fbq
TVDokumenttisarja kakasta: Pissaa käytettiin pyykinpesuaineena, Turun linnassa takapuoli pyyhittiin lusikalla
Dokumenttisarja kakasta: Pissaa käytettiin pyykinpesuaineena, Turun linnassa takapuoli pyyhittiin lusikalla

Maanantaista 8.8. alkaen TV1-kanavalla nähdään uusintana neliosainen Paska juttu -dokumenttisarja.

Dokumenttisarjan ensimmäisessä jaksossa keskitytään ulosteen historiaan. Jaksossa todetaan, että oikein hoidettuna ulosteemme on arvotavaraa. Jokainen ihminen pystyy omilla tuotoksillaan kasvattamaan oman viljansa, ilman muita lannoitteita.

Kansantuote, kikkare, yöastian täyte. Ulosteella on monia nimiä, mutta sillä on myös osansa länsimaisessa historiassa.

Lue myös: Dokumentti: Ilmastotutkijat järkyttyivät Euroopan tilanteesta –  vastaavaa kuivuutta ennustettiin vasta vuodelle 2040

Toimitukseen on suhtauduttu historian varrella eri tavoin. Esimerkiksi antiikin roomalaiset seurustelivat yleisissä käymälöissä ilman väliseiniä. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovissa oli pyyhkijän virka.

Antiikin Kreikassa ei välitetty, ketä oli paikalla, vaan ulostettiin aikaan ja paikkaan katsomatta. Samaan aikaan Roomassa pissaa käytettiin pyykinpesuaineena, sillä sen ammoniakki poisti jopa rasvatahrat. Arvokas urea kerättiin talteen. Pissaa keräävät ammattilaiset olivatkin veroa maksavia kauppiaita. 

Keskiajalla puolestaan ”ryvettiin sonnassa”, niin kuin dokumentissa todetaan. Vanhoissa linnoissa ei ollut vedellä huuhdeltuja vessoja, vaan ulokkeita, eli rivettejä. 

– Sieltä sonta levisi iloisesti maahan, pitkin seiniä, dokumentissa todetaan. 

Myös Turun linnassa toimi samanlainen tekniikka ulostamisen suhteen. Siellä oli myös käymäläkuiluja.

Tarkkaa tietoa ei ole, miten tuolloin suoritettiin pyyhkiminen, mutta myöhemmin käytettiin lapioita, lusikoita ja puusta valmistettuja tikkuja. Linnoja myös tulitettiin samalla tuotteella. 

Paska juttu maanantaista 8.8. alkaen TV1-kanavalla kello 20 alkaen. Jaksot esitetään peräkkäisinä päivinä maanantaista torstaihin. Uusinnat nähdään seuraavina päivinä. 

Artikkeliin liittyvät aiheet:
08.08.2022 10:15 | Teksti: Jasmin Vainio, Matti Tuomela | Kuvat: Yle

Seuraa meitä somessa