Katso logo

VilleGalle joi korona-aikana puoli vuotta yksin kotona – kertoo Maria Veitolalle, kuinka seinä tuli lopulta vastaan

Villegalle
Mainos
Mainos päättyy

Rap-duo JVG:n toinen puolisko VilleGalle nähtiin Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa viisi vuotta sitten. Nyt hän palaa tuohon aikaan ja muistoihin Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa, jossa toimittaja on kutsunut puolestaan julkkikset omaan kotiinsa Helsingin Punavuoreen. 

Vuonna 2016 VilleGalle asui Helsingin Kalliossa, ja hänen bilekämpässään oli aina avoimet ovet. Sohvalla yöpyi usein hänen kavereitaan. 

Maria kysyy artistilta, miten hänellä tuohon aikaan meni. 

VilleGalle myöntää, että tuolloin elämä oli hyvin päihteiden täyteistä, ja välit hänen ystäväänsä ja rapduon toiseen jäseneen Jare Brandtiin olivat viileämmät. 

Mainos
Mainos päättyy

– Se oli tosi päihteistä, rikkinäistä. Katsoin jaksosta pätkiä ja jutellaan Jaren kanssa siinä, niin meillä on hänenkin kanssaan etäisempi meininki kuin uramme alussa tai nyt. Mentiin tietyissä asioissa eri suuntiin. Jare rupesi seurustelemaan, ja mä pyörin siinä Kalliossa, hengasin näiden meidän nuorten artistien kanssa, VilleGalle pohtii. 

VilleGalle tekee tv:ssä harvinaisen avautumisen parisuhteestaan: ”Olen löytänyt normaalin ihmisen”

Maria kysyy, miten päihteet näkyivät tuohon aikaan VilleGallen elämässä. 

– Kyllä mä olen sitä kysymystä aina pohtinut, että kuka tuo ne jääkaapit täyteen sitä viinaa sinne bäkkäreille. Mikä siinä voi olla lopputulos, jos viisi jätkää ajaa 150 keikkaa vuodessa ja ne istuu kahdeksan tuntia ennen keikkaa siellä. Se lopputulos ei voi olla mikään muu kuin orastava alkoholismi tai…

VilleGalle paljastaa virittäytyneensä keikkatunnelmaan juomalla puoli tusinaa olutta. 

– Synkissä klubeissa, joissa jengi on ihan pelti kiinni ja sä tuut tuoreena alalle, niin sulla menee pata jumiin. Sä hyppäsit sinne bileisiin messiin, mutta ne bileet vaan jatkui ja jatkui. 

Korona-aikaan VilleGallen oli pakko pysähtyä, kun rajoitusten vuoksi keikkoja ei järjestetty. Alkoholin juominen kuitenkin jatkui. 

Mainos
Mainos päättyy

–  Sitten kun tuli korona, tuli myös ero ja muutin uuteen kämppään. Ajattelin, että eihän sitä tiedä, vaikka maailmanloppu tulee ja join ensimmäiset puoli vuotta yksin himassa. Vähän sellaista surua.

T
VilleGalle on löytänyt tänä päivänä tasapainon elämäänsä. 

VilleGalle saattoi pitää koronan aikaan Instagram-livejä, joissa joi ja soitti musiikkia. Lopulta levy-yhtiö laittoi tälle stopin. 

– Sieltä alkoi tulla viestiä, että pitäisikö se live laittaa poikki. Aina kun puhutaan, että levy-yhtiöt ovat isoja ja pahoja, niin kyllä siellä on ihmisiä, jotka välittävät meistä ja katsovat meidän perään. 

Myös VilleGalle koki, että hänen elämäntyylilleen tuli stoppi. 

–  Sit sitä ei jaksanut juoda enää sitä kasiprossasta nallea päivällä, niin tuli sellainen stoppi. Olen ottanut iisimmin, löytänyt uuden parisuhteen, normaalin ihmisen, jolle ei mene läpi selitys, että pitää mennä studiolle ja juoda pari märkää. Hän on, että mitä elämää tuo oikein on.

VilleGalle kulkee nyt kultaista keskitietä. 
 
–  Ei niin, että olisin lopettanut kaiken. Määrä on vain vähentynyt minimiin, hän toteaa. 

Mainos
Mainos päättyy

Yökylässä, Maria Veitola MTV Katsomossa tiistaisin ja torstaisin. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan